Algot Jaakonpoika Untola

Kirjailija, toimittaja, kansakoulunopettaja. Helsinki. Aiemmin: Raahe, Kälviä, Viipuri, Pietari, Lohja, Kaustinen ja Pori.

Syntyisin: Peijonniemi, Tohmajärvi.

Nimenmuutos 1894: Algoth Tietäväinen > Algot Untola.

Esimerkkejä kirjailijanimistä: Irmari Rantamala, Maiju Lassila, J. I. Vatanen

Vapaasti ladattavia Algot Untolan e-kirjoja Projekti Lönnrotilta sekä Project Gutenbergiltä

Syntymä / Birth / Рождение:

Tohmajärven evankelisluterilainen seurakunta, syntyneet v. 1868: Tohmajärvi Evangelical-Lutheran Parish, Births year 1868: Тохмаярви лютеранский приход, рождений 1868 г.:

Synt. 28.11.1868, kast. 15.12.1868. Algoth. Postilj. Jakob Tietäväinen Maria Hakulinen 23. Skolm Simo Tallus m fru, B:n Johan Hakulinen m fru, Pejoniemi No 1. Kastaja: A. Andelin.

Tohmajärvi > syntyneet, 1861-1880 > Sivu 116 57: [https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=279...]

Avioliitto / Marriage / Брак:

Algot Untola avioitui Therese Marie Johanna Küstringin kanssa Pietarissa Pyhän Pietarin evankelisluterilaisessa kirkossa 29.12.1903. Avioero 21.07.1913 (Hangon raastuvanoikeus).

Kuolema / Death / Смерт:

Algot Untola ammuttiin 21.05.1918 Suomenlinnan edustalla Helsingissä.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Lapsuus ja nuoruus

Algot (Algoth) Tietäväinen syntyi 1868 Tohmajärven Peijonniemen kylässä talollinen, posteljooni Jaakko Vilhelm Jaakonpoika Tietäväisen ja hänen vaimonsa Maria Reetta Simontytär o.s. Hakulisen perheeseen toiseksi vanhimpana lapsena. [1, 2] Sivutoimenaan postinkuljetusta harjoittaneen isän työ saattoi olla osaselitys pojan erityisen tarkalle topografian tajulle tämän tulevissa kansankuvauksissa: niissä tiet kulkevat tarkkaan ja paikannimet ovat oikeassa muodossaan kuin postinkuljettajan päähän iskostuneessa kartassa posti- ja rahtitiellä Sortavalasta Ruskealaan ja Tohmajärven kautta Joensuun kaupunkiin. [3, 2]

Jaakko Tietäväinen joutui vararikkoon velkojen ja perintöriitojen vuoksi, mutta ajalle tyypillisesti myös keinottelun uhrina. Talonsa menettäneenä hän muutti lampuodiksi eli vuokraviljelijäksi Ruskealaan Matkaselän kylään. Isän kuoltua 1881 ja äidin mentyä 1882 uusiin naimisiin renkinsä Juhana Skovskin kanssa Algot sijoitettiin Talluksen sukulaistaloon Tohmajärven Kemieen. [3, 2] Pojan isäpuolen alkoholinkäyttö aiheutti perheelle ongelmia. [4, 5, 2]

Pojan lahjakkuus huomattiin, vaikka hänen toiveensa päästä Joensuun lyseoon ei toteutunutkaan. Pastori A. E. Ekrothin kehotuksesta hänet pantiin opintielle Sortavalan seminaariin, missä maankuulut opettajapersoonallisuudet loivat pohjaa tulevien kansanvalistajien maailmankuvalle. Tältä ajalta on todisteita Algot Tietäväisen kirjallisesta lahjakkuudesta, joka aluksi oli kuitenkin ihanteellisen seminaarihengen ja kansallisromantiikan verhoamaa. Seminaarilainen ahnehti kirjallisuutta, mistä syystä hänen kutsumanimensä oli toveripiirissä tohtori Tietäväinen.

Kansakoulunopettaja

Valmistuttuaan kansakoulunopettajaksi 25.8.1891 [6] ja muutettuaan nimensä Untolaksi nuorimies toimi opettajana Raahessa ja Kälviällä, minkä jälkeen hän siirtyi 1893 Viipuriin. Kolmena kesänä hän joutui myös arvan määräämänä sotaväen reservipalvelukseen. Viipuri oli vireä suomalainen ja kansainvälinen kaupunki pietarilaisvaikutteiden ja rajaseudulle kohdistuneen yhteiskunnallisen liikehdinnänkin vaikutuspiirissä. [3, 2]

Pietari

Untola tutustui kaiketi venäjän kielen opiskelun merkeissä everstinrouva Annabella Bjelostotskiin, hankki venäjän lisäksi muutakin kielitaitoa (ranska, saksa, italia), ryhtyi liikemieheksi yhtenä artikkelinaan hyvin kannattava halkokauppa, harjoitti pörssikeinottelua ja muutti 1900 Pietariin, missä hänellä oli tukena sinne siirtyneiden Bjelostotskien koti. Tässä ympäristössä Untola tutustui pietarilaiseen ylhäisömaailmaan, rahapiireihin ja upseereihin mutta myös vallankumousta puuhaaviin sosialisteihin; hänen on väitetty liittyneen jonkin vallankumouksellisen taistelujärjestön jäseneksi. Todistamatta on jäänyt otaksuma, että hän olisi osallistunut ministeri Vjatšeslav Konstantinovitš von Plehwen salamurhaan. [3, 2]

Pietarissa Untola meni kihloihin rikkaan perheen tyttären Therese Marie Johanna Küstringin kanssa. Hääjuhlistaan vuoden viimeisinä päivinä 1903 paennut sulhanen matkusti Moskovaan, missä hän joidenkin tietojen mukaan opiskeli yliopistossa kieliä ja suunnitteli suomensukuisten kansojen tutkijan uraa. Untola matkusteli myös sekä Venäjällä että Euroopassa. [3, 2] Puolisot erosivat erään version mukaan nopeasti siksi, että Therese Marie olisi ollut intersukupuolinen, toisen version mukaan taas Untola jätti vaimonsa heti häiden jälkeen. [7, 2] Avioliitto pysyi kuitenkin muodollisesti voimassa vuoteen 1913 saakka, jolloin Untola sai virallisen eron. [3, 2]

Olga Jasinski

Ilmeisesti anarkistiyhteyksiään piilotellakseen Untola palasi 1904 Suomeen Lohjansaaren [8, 4, 2] kansakoulun opettajaksi. Lohjansaaressa hän tutustui nuoreen ja kauniiseen leskirouva Olga Jasinskiin (alun perin Laurell Hattulan Laurilasta), jonka kanssa hän osallistui paikkakunnan seuranäytelmätoimintaan, millä on ollut vaikutuksensa Maiju Lassilan komediantekotapaan. Olga Jasinskin ja Untolan suhteesta syntyi lapsi; kasvattivanhemmille annettu tytär kuoli jo pienenä. Juorupuheita välttääkseen Untola siirtyi Pohjanmaalle Kaustisen Vintturin [9, 4, 2] kouluun, minne pian muutti myös Olga Jasinski poikineen. [3, 2]

Hän alkoi kirjoittaa suomalaisen puolueen Kokkola-lehteen heti vuoden 1905 suurlakon jälkeen ja seuraavana vuonna hän alkoi kirjoittaa lehteen pakinoita Liisan Antti- ja Maamies-nimimerkeillä. Näiden pakinoiden herättämän huomion vuoksi Untola palkattiin myöhemmin suomalaisen puolueen vaaliagitaattoriksi.

Kaustisella Untola omistautui opettajan toimensa ohella paitsi näyttämötoimintaan myös vanhasuomalaisen puolueen vaalityöhön. [3, 2] Hän alkoi kirjoittaa suomalaisen puolueen Kokkola-lehteen heti vuoden 1905 suurlakon jälkeen ja seuraavana vuonna hän alkoi kirjoittaa lehteen pakinoita Liisan Antti- ja Maamies-nimimerkeillä. Näiden pakinoiden herättämän huomion vuoksi Untola palkattiin myöhemmin suomalaisen puolueen vaaliagitaattoriksi. [3, 4, 5, 2] Henkilösuhteidensa ja politiikkansa takia hän joutui nuorsuomalaisten silmätikuksi. Suhde rouva Jasinskin kanssa kehittyi mustasukkaisuusdraamaksi, sillä kilpailijaksi oli ilmestynyt metsäalalla työskentelevä virkamies Yrjö Hannikainen. [3, 2] Tilanne johti rouvan mielettömään tekoon: hän heitti rikkihappoa Untolan sukuelimille [3, 7, 5, 2]. Sairaalassa Untolaa hoiti lääkäri Hjalmar Nordling, joka oli myös kirjailija nimellä Hjalmar Nortamo. Hän oli myös Satakunta-lehden toimitusvaliokunnan puheenjohtaja, ja hänen kauttaan Untola pääsi lehden päätoimittajaksi Poriin [3, 4, 5, 2], mitä virkaa hän alkoi hoitaa jo sairaalassa arvostelemalla nuorsuomalaisia, ruotsalaisia ja sosiaalidemokraatteja. [3, 2] Juha Hurmeen mukaan Untola ei sukuelintensä tuhouduttua enää kirjoittanut miehen nimellä.[7, 5, 2]

Satakunta-lehti ja Irmari Rantamala

Satakunta-lehden päätoimittajana Untola kirjoitti Irmari Rantamala -nimellä alun perin 6 000-sivuiseksi aiotun mammuttiteoksen Harhaman ja sen jatko-osan Martvan. Alkuversiot ilmestyivät Satakunta-lehdessä jatkokertomuksena nimellä Mustalaisromanssi, romaanit ilmestyivät 1909. Vaikka Harhama ei ole suinkaan suoraa biografiaa ja vaikka Untolan elämä on täynnä selvittämättömiä muodonmuutoksia, katoamisia ja paluita, teos heijastaa väljästi verhoiltuna Untolan omia elämänvaiheita 1890-luvulta lähtien. Harhamasta näkyvät lapsuus- ja nuoruusvuodet ja niitä seurannut seikkailukas elämänvaihe poliittisesti latautuneessa Viipurin–Kannaksen–Pietarin ilmapiirissä. Siinä esiintyvät Untolan elämän avainhenkilöt, tärkeimpinä naiset: Annabella Bjelostotski nimellä Anna Pawlovna, hylätty morsian Therese Küstring Magdana ja Olga Jasinski rouva Esempiona. Taustana on Pietarin ylhäisö mutta myös suurkaupungin kurja tehdasköyhälistö. [3, 2]

Yhdellä tasollaan Harhama on suomalainen Faust tai Divina Commedian ja Kadotetun paratiisin uskonnollis-moraalinen ja kaoottinen versio: allegoria hyvän ja pahan taistelusta. Ei ihme, että ajan arvostelijat arvailivat tekijäksi muun muassa Ida Aalbergia, piispa Juho Koskimiestä tai Johannes Linnankoskea. Poliittista taustaa käytti teilauksessaan hyväkseen kiivas nuorsuomalainen Eino Leino, jonka maalitauluna oli vanhasuomalainen puolue ja G. Z. Yrjö-Koskinen (romaanissa nimellä Vanha Tarvas). Harhaman jatko-osa on moralisoiva opetustarina kahdesta talonpoikaisnuoresta, jotka lankeavat syntiin lukiessaan ensimmäisen osan nimihenkilön Harhaman kirjoittamaa romaania "Varotushuuto". [3, 2]

Maiju Lassila

Lopetettuaan työnsä Satakunta-lehdessä Untola julkaisi 1910-1917 kirjailijanimellä Maiju Lassila 20 teosta; Irmari Rantamalana hän esiintyi vielä kolmessa kertomuksessa (Israelitar, Kuoleman rajoilla, Turman talo) ja J. I. Vatasena romaanin Avuttomia tekijänä. Kustantajia Untolalla oli useita: Suomalainen kustannusosakeyhtiö Kansa ja sen jatkaja Kirja sekä Karisto ja Otava. Kirjailijan identiteetti säilyi pitkään salassa kustantajiltakin. Käsikirjoitukset vain ilmestyivät niiden pöydille. Yhtä paljon kuin julkaistuja oli myös julkaisemattomia teoksia, yhteensä nelisenkymmentä. [3, 2]

Maiju Lassilan tarinoiden peruskuvio sekä niiden näyttämöllepano parhaimmillaan onkin sukua commedia dell'artelle. Hän rikkoi kansanvalistusidealismin kansankuvaa, mutta vailla niitä sosiaalisia piikkejä, joita esimerkiksi samaan aikaan Ilmari Kianto, Joel Lehtonen ja osin Maria Jotunikin asettivat romaaneihinsa. Lassilan tarinat voidaan yleistää kosiotouhuiksi, joiden takana on pikkuviekas taloudellisen edun tavoittelu ja kaupanteko. Väärinkäsitysten ja kommellusten kautta päädytään lopputulokseen, jossa kaikki hyötyvät jotain tai kaikki jää ennalleen. [3, 2]

Maiju Lassilan pääteos on Tulitikkuja lainaamassa, josta saamaansa valtionpalkintoa tekijä ei vastaanottanut. Kirjan näyttämönä on kirjailijan kotiseutu Tohmajärvi, vaikkakin "Liperiksi" verhoiltuna, sekä Joen kaupunki. Pirttipohjalaiset-satiiri (1911) sijoittuu Ruskealaan, ja ainoan poikkeuksen itäsuomalaiseen kirjallisuusmaantieteeseen muodostaa gogolmainen satiiri helsinkiläisestä satamajätkästä Jönni Lumperista romaanissa Kuolleista herännyt (1916). Suomalaisen satiirin parhaita on myös runsaasti ajankuvaa sisältävä hullujenhuoneirvailu Liika viisas. Lassilan lapsikertomukset tuovat humoristisen lisän siihen, mitä esimerkiksi Teuvo Pakkala oli lapsikuvissaan luonut. Arvostelijat moittivat Lassilan ihmisiä primitiivisiksi jahkaajiksi, vaikka itse asiassa näistä paljastuu kielipelin taitajia, jotka samalla ajavat omaa etuaan ja harhauttavat toista. [3, 2]

Työmies-lehti

Keväällä 1916 Untola ryhtyi kirjoittamaan Kokkola-lehteen, mutta riitauduttuaan vanhasuomalaisten kanssa hän siirtyi 1917 Työmies-lehteen. Hänestä tuli entisen puolueensa kannalta luopio, mikä näkyi kauan hänen kirjailijakuvansa arvioinnissa. Poliittinen ja ideologinen arvostelu ohitti kirjallisen tai sitten hänen kirjailijakuvansa jaettiin kahtia: yhteiskunnallisesti sopuisaan ja hyväksyttyyn humoristi-Lassilaan ja kirjaimellisesti ideologiansa takia tuomittuun Rantamalaan. Irmari Rantamalan nimellä kirjoittamissaan Porvarikirjeissä Untola varoitti lukijoitaan "meistä porvareista". [3, 2]

Viimeisinä aikoinaan Untola eli niukkaa elämää Helsingin Leppäsuon kupeessa piilossa ulkomaailmalta. Kun kansalaissota syttyi, hän oli työväen johtava kirjoittaja, jonka sanomisia esimerkiksi Juhani Aho seurasi tiiviisti päivästä päivään, kuten näkyy tämän Hajamietteissä kapinaviikoilta. Rantamala oli valkoiselle puolelle punaisen vallan symboli ja "vallankumouksen huuhkain". Rantamalan viimeisten tekstien sisältö ja tyyli ulottuvat poliittisesta demagogiasta aina ehdotuksiin rauhanteosta ja kostosta pidättymisestä. [3, 2]

Nimet ja nimimerkit

Algoth Tietäväinen, Algot Untola, A. Rantala, Väinö Stenberg, Maiju Lassila, Irmari Rantamala, J. I. Vatanen, Liisa Vatanen, Antti Iisalo, Aino Kerpola, Liisan Antti, Tanssi-Antti, Sota-Antti… Tätä nimilistaa voisi jatkaa vielä useita rivejä, jos listaisi siihen kaikki Algot Untolan tekijänimet. Listasta nimittäin puuttuvat useimmat Algot Untolan lehtikirjoituksissaan käyttämät nimimerkit – tosin tämä vaillinainenkin lista jo sellaisenaan tuo esiin sen, että nimestä tulee asia Algot Untolan kirjoittavassa koneessa. Erisnimi ei ole ”vain” nimi, kuten tämän luvun tarkastelussa käy ilmi. Kirjan kanteen tai kirjoituksen päätteeksi merkitty tekijänimi ei sekään ole ”vain” kirjoittajansa osoitin – tekijänimi on aina valinta olkoon se sitten ortonyymi (eli kirjoittajan laillinen, ”oikea” nimi) tai ei. Algot Untolan tapauksessa ortonymiakin on tosin suhteellista, sillä hän vaihtoi syntymänimensäkin toiseksi eli Algoth Tietäväisen Algot Untolaksi. Vaikka useiden tekijänimien tai pseudonyymien käyttäminen oli 1900-luvun alkupuolella jokseenkin tavanomaista ellei yleistäkin, ei se kuitenkaan ollut maan tapa näin suuressa mittakaavassa kuin Algot Untolalla. Untola vie moninimisyyden niin pitkälle, että huomio kiinnittyy ensinnäkin lukumäärään – tai oikeastaan tekijänimien moneuteen, jota voi kuvata Maiju Lassilan ilmaisua hyödyntäen pikemmin ryntäileväksi laumaksi kuin tarkkarajaiseksi joukoksi. [10, 2] Kaisa Kurikka [10] näkee, että Algot Untolan moninimisessä tekijyydessä on kyse liikkeestä pois viime vuosisadan alkupuolen (suomalaisesta) tavasta hahmottaa tekijää yhtäältä arvostettuna taidekirjailijana ja toisaalta vähemmän arvostettuna kansankirjailijana. Eksessiivisyys eli liiallisuus kytkeytyy sekä tekijänimien lukumäärään että tekijänimien ilmaisutyyleihin, jotka luottavat liioitteluun. Maiju Lassilan asennetta voi kuvata kirjoittamiseksi kansan kanssa, kollektiivisena ilmauksena. Irmari Rantamala, Liisa Vatanen ja J. I. Vatanen sen sijaan kirjoittavat sekä kansaa kohti että kansan puolesta. [10, 2]

Viimeiset vaiheet

Untola kirjoitti Työmiehen viimeiset numerot yksin Helsingin jo jouduttua valkoisten käsiin. [3, 2] Lehden viimeinen numero 12.4. ehdittiin painaa mutta sen jakelu jäi kesken saksalaisten joukkojen edettyä Helsingin keskustaan. [4, 5, 2] Hänet vangittiin ja tuomittiin teloitettavaksi. Juhani Aho ja V. A. Koskenniemi väittivät jälkeenpäin – ilmeisesti tunnonvaivoissaan – yrittäneensä vaikuttaa tuomitun armahtamiseksi. Oliko teloitus todella tarkoitettu toimeenpantavaksi, on jäänyt arvoitukseksi. Joka tapauksessa matkalla tuomion täytäntöönpanopaikalle Suomenlinnaan Untola teki epätoivoisen pakoyrityksen laivasta, jolloin hänet ammuttiin mereen. Toisen silminnäkijäversion mukaan häntä ammuttiin laivassa syntyneen kahakan yhteydessä ja heitettiin sen jälkeen mereen. [3, 2]

Leo Lindstenin kirjassa Maiju Lassila - legenda jo eläessään [11] on Untolan viimeisistä vaiheista seuraava kuvaus [11, 4, 5, 2]:

Merikapteeni evp. Sten Lille kertoi myös, että etappipataljoonan teloitusryhmät valittiin vapaaehtoisista. Hän ei ollut itse ilmoittautunut joukkoon 21. toukokuuta, mutta kuului etappipataljoonaan ja oli Katajanokan vankilan pihalla sinä aamuna, jolloin Untola tuotiin laivalle kuljetettavaksi. Lillen mukaan Untola oli 'pieni mies, joka oli pukeutunut suureen päällystakkiin'. Salmen ja Gunnar Björlingin (1887-1960) lisäksi laivalla olleiden vartiomiesten joukossa olivat ainakin Wolmar Henrik Ståhlberg (1887-1940; myöh. mm. Turun kuritushuoneen 2. apulaisjohtaja) ja Viljo Numminen (1896-1960; myöh. korkeimman oikeuden oikeusneuvos). Saamani tiedonannon mukaan juuri Ståhlberg olisi tuupannut Untolan laivalta mereen. Viljo Nummisen osuudesta eivät hänen vaimonsa ja poikansa, opetusministeriön kansliapäällikkö Jaakko Numminen ja Uuden Suomen päätoimittaja Juha Numminen, tienneet enemmän kuin sen, että hän kuului valkokaartin 1. pataljoonaan ja oli siten yksi Tehtaankadun kansakoululta laivalle komennetuista vartijoista [11, 4, 5, 2]

Teloitusta olivat lähteneet seuraamaan tohtori Toivo T. Kaila, kirjailija Kyösti Wilkuna sekä Untolan kustantaja Eino Railo, joka julkaisi viisi vuotta myöhemmin teoksen Tulitikkuja lainaamassa ja liitti siihen kirjailijan elämäkerran. Untola haudattiin teloitettujen punaisten joukkohautaan Santahaminan vankileirille, kunnes vuonna 1939 kirjailijan jäännökset siirrettiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle. [3, 4, 5, 2]

Teoksia eri Algot Untolan nimimerkeillä [4]:

• Irmari Rantamala: Harhama ja Martva. Kustannus Oy Kansa 1909.
• Irmari Rantamala: Israelitar. Otava 1913.
• Irmari Rantamala: Kuoleman rajoilla. Otava 1915
• Irmari Rantamala: Turman talo. Kustannus Oy Kirja 1917.
• Irmari Rantamala: Totuuden nimessä. Kansankulttuuri 1948.
• Irmari Rantamala: Viimeiset kirjoitukset. Love 1977
• Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa. Kustannus Oy Kansa 1910.
• Maiju Lassila: Pirttipohjalaiset. Kustannus Oy Kansa 1911.
• Maiju Lassila: Kun lesket lempivät. Arvi A. Karisto 1911.
• Maiju Lassila: Pojat asialla. Kustannus Oy Kansa 1912.
• Maiju Lassila: Luonnon lapsia. Kustannus Oy Kansa 1912
• Maiju Lassila: Nuori mylläri. Kustannus Oy Kansa 1912
• Maiju Lassila: Tytöt talosilla. Kustannus Oy Kansa 1912
• Maiju Lassila: Rakkautta. Arvi A. Karisto 1912.
• Maiju Lassila: Elämän vaihteessa. Arvi A. Karisto 1912.
• Maiju Lassila: Pekka Puavalj. Arvi A. Karisto 1912.
• Maiju Lassila: Jussi Puranen. Arvi A. Karisto 1912.
• Maiju Lassila: Kun ruusut kukkivat. Arvi A. Karisto 1912.
• Maiju Lassila: Manasse Jäppinen. Kustannus Oy Kirja 1912.
• Maiju Lassila: Kilpakosijat. Kustannus Oy Kirja 1913.
• Maiju Lassila: Isä ja poika. Otava 1914.
• Maiju Lassila: Liika viisas. Arvi A. Karisto 1915.
• Maiju Lassila: Iivana. Kustannus Oy Kirja 1915.
• Maiju Lassila: Kuolleista herännyt. Otava 1916.
• Maiju Lassila: Mimmi Paavaliina. Arvi A. Karisto 1916.
• Maiju Lassila: Mestari Nyke. Otava 1917.
• Maiju Lassila: Ikiliikkuja. Otava 1962.
• Maiju Lassila: Portto – Syntinen nainen. Hilden 2002.
• J. I. Vatanen: Avuttomia. Otava 1913.

Algot Untolan teoksiin perustuvia elokuvia [4]:

• Tulitikkuja lainaamassa, ohjaus Toivo Särkkä. 1938
• Nuori mylläri, ohjaus Valentin Vaala. 1958
• Tulipää, ohjaus Pirjo Honkasalo ja Pekka Lehto. 1980 (Harhama-romaanin pohjalta)
• Tulitikkuja lainaamassa, ohjaus Risto Orko ja Leonid Gaidai. 1980
• Tulipää (elämäkertaelokuva), ohjaus Pirjo Honkasalo ja Pekka Lehto, 1980

Huomionosoituksia [4]:

• Joensuun taidemuseon pihalla on Maiju Lassilan muistomerkki Kolmijakoinen muusa (Nina Terno 1973).
• Tohmajärven yläasteen koulun nimi on Tietäväisen koulu, ja koulukeskuksen auditorio on nimeltään Maiju Lassila -sali.
• Tohmajärven kesäjuhlan nimi on Potsipäivät, Tulitikkuja lainaamassa -romaanin Vatasen potsin eli porsaan mukaan.
• Tohmajärvellä on myös Maiju Lassilan tie ja muistomerkki
• Helsingin Pohjois-Haagassa on Maiju Lassilan tie
• Lassilan juhlavuoden (syntymästä 140 v. ja kuolemasta 90 v.) kunniaksi Tohmajärvellä vietettiin Lassila-viikonloppua marraskuun lopulla 2008.

Viitteet:

• [1] Tohmajärven evankelisluterilaisen seurakunnan kirkonarkisto.
• [2] Kooste Reijo Savola.
• [3] Hannes Sihvo: Untola, Algoth. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (Viitattu 18.4.2021) Julkaisun pysyvä tunniste URN:NBN:fi-fe20051410; artikkelin pysyvä tunniste [http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-002831] (ISSN 1799-4349, verkkojulkaisu)
• [4] Algot Untola. Wikipedia. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Algot_Untola] (Viitattu 18.04.2021)
• [5] Kooste Markku Julkunen.
• [6] Kymölän seminarissa. Karjalatar, 13.09.1887, nro 72, s. 3 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/448374/articl...] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 18.04.2021)
• [7] Eeva-Kaarina Kolsi: Kirjailija Maiju Lassilan elämästä tuli karmea tragedia, kun rakastettu heitti hänen päälleen rikkihappoa. Ilta-Sanomat 15.07.2018. [https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005746278.html] (Viitattu 18.04.2021)
• [8] Kansakoulut. Uusi Suometar, 02.10.1904, nro 229, s. 4 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/799058/articl...] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 18.04.2021)
• [9] Vintturin kansakoulun v. t. opettajaksi. Suomalainen Wirallinen Lehti, 07.08.1905, nro 180, s. 1 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/710909/articl...] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 18.04.2021)
• [10] Kaisa Kurikka: Algot Untola ja kirjoittava kone. Väitöskirja. Eetos 2013.
• [11] Leo Lindsten: Maiju Lassila - legenda jo eläessään. WSOY 1977, s. 256.

Lisätietoja - More information - Больше информации:

• Tohmajärven paikkakuntaprojekti
• Maiju Lassilan digitoituja teoksia Kansalliskirjastossa (Viitattu 18.04.2021)
• Irmari Rantamalan digitoituja teoksia Kansalliskirjastossa (Viitattu 18.04.2021)
• Pekka Lappalainen: Kirjailija Algoth Untolan syntyperä. Genos 50(1979), s. 72-82 [http://www.genealogia.fi/genos-old/50/50_72.htm] (Viitattu 18.04.2021)
• Erho, Elsa: Maiju Lassila: Kirjallishistoriallinen tutkimus. Väitöskirja. Turun yliopisto 1957.
• Marko A. Hautala: Omin voimin: Algoth Untolan (1868–1918) poliittis-vakaumuksellinen elämäkerta, Suomen ja Skandinavian historian väitöskirja. Oulu: Oulun yliopisto, 2010.
• Marko A. Hautala: Liisan Antin aikaan: Algot Untolan Kaustisen-vuosi ja Kokkola-lehden kirjoitukset 1905–1906. Kustannusosuuskunta Länsirannikko 2006.
• Irma Tapaninen: Karnevalistinen henki: Algot Untolan varhaistuotanto ja virallisen kulttuurin muutos 1900-luvun alussa. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2014.
• Untola, Algoth. Biografiskt lexikon för Finland. Publicerad i Biografiskt lexikon för Finland 2. Ryska tiden (2009). Första webbpublicering i december 2014. Artikelns permanenta identifikator för hänvisning: URN:NBN:fi:sls-4587-1416928957193 [http://www.blf.fi/artikel.php?id=2831] (Viitattu 18.04.2021)
• Mikä oli miehiään Maiju Lassila? YLE Elävä arkisto. [https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/12/16/mika-oli-miehiaan-maiju-la...] (Viitattu 18.04.2021)
• Äänikirja: Kilpakosijat. Eero Saarinen lukee Maiju Lassilan teosta. YLE Areena – YLE Radio 1. [https://areena.yle.fi/audio/1-1294823] (Viitattu 18.04.2021)
• Äänikirja: Pojat asialla. Pekka Savolainen lukee Maiju Lassilan teosta. YLE Areena – YLE Radio 1. [https://areena.yle.fi/audio/1-1790422] (Viitattu 18.04.2021)
• Kirja-opas : kustannusliike Arvi A. Kariston (ent. Boman & Karlsson) Hämeenlinnassa kustannuksella ilmestyneestä kirjallisuudesta, 01.01.1916, nro 1900-1915, s. 35 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1359918?page=35] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 18.04.2021)
• Algot Untola: Eteenpäin. Työmies 13.2.1918. Suomi 80. [http://www15.uta.fi/yky/arkisto/suomi80/v18v7a.htm] (Viitattu 18.04.2021)
• Yrjö Räisänen: Irmari Rantamala - muutomia muistosanoja. Työväen kalenteri, 01.01.1920, nro 13, s. 173 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/968350?page=173] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 18.04.2021)
• Liekki, 22.05.1925, nro 21, s. 2 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/2047914?page=2] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 18.04.2021)
• Itä ja länsi : työväen kuvalehti, 01.01.1929, nro 5-6, s. 4 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/891671?page=4] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 18.04.2021)
• Itä ja länsi : työväen kuvalehti, 01.01.1929, nro 5-6, s. 10 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/891671?page=10] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 18.04.2021)
• Sosialistinen kalenteri, 01.01.1933, s. 181 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1356061?page=181] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 18.04.2021)
• Rintama : Leningradin ja Karjalan proletkirjailijajärjestöjen 2:sti kuukaudessa ilmestyvä julkaisu, 01.01.1935, nro 1, s. 62 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1356003?page=62] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 18.04.2021)
• Maiju Lassila. Tohmajärvi. [https://www.tohmajarvi.fi/kulttuurin-alisivu-maiju-lassila] (Viitattu 18.04.2021)
• Maiju Lassilasta tarvittaisiin kunnollisesti dokumentoitu elämäkerta. Helsingin Sanomat 04.01.2019. [https://www.hs.fi/paivanlehti/04012019/art-2000005953771.html] (Viitattu 18.04.2021)
• Juha-Pekka Tikka: ”Hän kiihotti surmaamaan luokkaviholliset viimeiseen mieheen”. Verkkouutiset 04.01.2019. [https://www.verkkouutiset.fi/han-kiihotti-surmaamaan-luokkavihollis...] (Viitattu 18.04.2021)

Rippi- ja lastenkirjamateriaalia

• Tohmajärvi , Lastenkirja, 1862-1872 MKO506-514 Kuva 27 [http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/tohmajarvi/last...] (Viitattu 15.4.2021)
• Tohmajärvi , Lastenkirja, 1873-1880 MKO523-530 Kuva 5 [https://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/tohmajarvi/las...] (Viitattu 15.4.2021)
• Ruskealan seurakunnan arkisto - Lastenkirjat 1880-1889 (I Ab:10), jakso 100, sivu 202-203: Matkaselkä 2; Kansallisarkisto: [http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=2139741] (Viitattu 15.4.2021)
• Ruskealan seurakunnan arkisto - Lastenkirjat 1880-1889 (I Ab:10), jakso 100, sivu 202-203: Matkaselkä 2; Kansallisarkisto: [http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=2139741] (Viitattu 15.4.2021)
• Ruskealan seurakunnan arkisto - Rippikirjat 1890-1899 (I Aa:15, Haapavaara - Vahvajärvi), jakso 219, sivu 233: Matkaselkä 2 ; Kansallisarkisto: [http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=2134988] (Viitattu 15.4.2021)

Suomen sotasurmat 1914-1922 tietokanta

Osapuoli: Punainen
Siviilisääty: eronnut
Vangitsemispaikka: Helsinki
Vankileiri: Katajanokan vankileiri
Vangitsemisaika: 13.4.1918

Lähteet

1. Untola, Algot: Suomen sotasurmat 1914–1922: Kansallisarkisto: https://sotasurmat.narc.fi/fi/victims/page/p_40022 / Viitattu 25.09.2020

   ---

Tämä profiili oli Karjalan 273. viikkoprofiili (28.02.2021-06.03.2021).