Sosiaalineuvos Erkki Evert Kanerva

Rikosylikomisario, kansanedustaja, sosiaalineuvos.

Syntyi Pihlajavedellä, asui sen jälkeen Vantaalla, siirtyi sitten Kontiolahden kautta Joensuuhun.

Syntymä / Birth / Рождение:

Erkki Evert Kanerva syntyi Pihlajavedellä 2. tammikuuta 1944.

Kuolema / Death / Смерт:

Erkki Evert Kanerva kuoli Joensuussa 31. joulukuuta 2013.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Erkki Evert Kanerva syntyi Pihlajavedellä Keski-Suomessa Akseli ja Aili Kanervan pienviljelijäperheeseen. Perheessä oli kahdeksan lasta.

Suurten ikäluokkien varttuessa harrastusmahdollisuudet monipuolistuivat pienelläkin paikkakunnalla. Pihlajavedellä toimi partiolippukunta, johon Erkkikin liittyi, ja hän harrasti myös vapaapalokuntaa ja valokuvausta. Kanervan viljelijäperheessä kaikille lapsille pyrittiin järjestämään kouluttautumismahdollisuudet. Erkki kävi keskikoulun Haapamäen yhteiskoulussa. [1, 2, 3]

Nuori Erkki Kanerva.

Erkin työura alkoi traktorinkuljettajana 1961. Nuorena hän halusi autoinsinööriksi ja oli autokorjaamossa töissä. Tuolloin isän tuttava, joka oli poliisi, sai mielen muuttumaan sanomalla, että ala poliisiksi, niin saat enemmän sisältöä elämääsi. Huoltoaseman myyjän paikalta Erkki lähti poliisiopistoon 1965. [2, 4]

Vuonna 1965 Erkki paitsi aloitti poliisin työt Helsingin poliisilaitoksella, myös solmi avioliiton. Perheeseen syntyi poika ja kaksi tytärtä. Avioliitto päättyi eroon jo 1970, jolloin Erkki jäi pienten lastensa yksinhuoltajaksi. Perhe asui Vantaalla, mutta poliisin päällystökurssin jälkeen Erkki hakeutui Pohjois-Karjalaan, ensin Kontiolahden nimismiespiiriin ja sieltä Joensuun poliisilaitokseen.

Erkki Kanerva teki poliisina mittavan uran. Ura eteni Liikkuvan Poliisin ylikomisarion, nimismiehen, apulaissyyttäjän, poliisimestarin ja kriminaalitaktiikan assistentin tehtävien kautta talousrikoksiin erikoistuneena rikosylikomisarioksi 1988-2003. Viimeiset lähes 15 vuotta hän toimi rikosylikomisariona Joensuun poliisissa. [2, 5, 6, 7]

Rikosylikomisario Erkki Kanerva tunnettiin monitahoisena ja aktiivisena yhteiskunnallisena vaikuttajana. 1990-luvun alussa hän nosti esille Joensuussa maahanmuuttajia ja ulkomaalaisia vastaan kohdistuneen rasismin ja väkivaltaisuudet. Hänen esitelmänsä opetusministeriön rasismia vastustavassa seminaarissa laukaisi tulehtuneen tilanteen poliisilaitoksella. Esitelmää pyydettiin Ouluun, mutta hän kirjoitti, ettei jaksa tulla, koska hänen on tehtävä aika takaisin tunti tunnista, matkat mukaan lukien. Kirje johti siihen, että Kari Tervo pyysi häntä televisioon puhumaan poliisien laiminlyönneistä. Televisioesiintymisen jälkeen puolenkymmentä kollegaa teki hänestä rikosilmoituksen, jonka mukaan hän olisi loukannut heidän kunniaansa, ja hänet pidätettiin virasta. Virasta pidätettynä hänet valittiin vuoden 1999 vaaleissa eduskuntaan suurella äänimäärällä. Vasta vuoden 2001 lopulla valtionsyyttäjä soitti ja kertoi, ettei nosta syytettä. Hän sai virkansa takaisin ja oli siinä yhden päivän. [4, 5]

Erkki Kanerva toimi kansanedustajana 1999-2003. Hänellä oli avainasema erityisesti liikennevaliokunnassa 1999-2003. Hän oli lisäksi lakivaliokunnan jäsen ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan varajäsen. Hän edusti Pohjois-Karjalan vaalipiiriä ja kuului sosialidemokraattiseen eduskuntaryhmään. Vuonna 2003 hän ei asettunut uudestaan ehdolle. [2, 5, 6]

Joensuun kaupunginvaltuutettuna Erkki Kanerva toimi yhtäjaksoisesti vuodesta 1993 alkaen. Hän oli myös Joensuun kaupunginvaltuuston jäsen 1993-2012, peruspalvelulautakunnan jäsen ja puheenjohtaja 2004 saakka, sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston jäsen ja puheenjohtaja ja sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja. Kunnallisista luottamustehtävistä hänen merkittävimpiä tehtäviään oli keskussairaalan hallituksen puheenjohtajuus. Hänen ja silloisen sairaanhoitopiirin johtajan, professori Pertti Palomäen yhteistyötä pidettiin saumattomana. Syksyn 2012 kunnallisvaaleissa hän ei enää asettunut ehdolle. [2, 5, 6]

Erkki Kanerva oli aktiivinen myös lukuisissa muissa luottamustoimissa ja järjestyötyössä. Hän osallistui seurakunnan eri toimintoihin. Hän oli seurakunnan nuorisotyön, seurakuntayhtymän, kirkkovaltuuston ja -neuvoston ja hiippakuntavaltuuston jäsen. Hänen sydäntään lähellä olivat erityisesti syrjäytymistä ehkäisevää työtä tekevä Kotikartano ja Karjalan Apu ry, joka toimittaa materiaalista ja humanitaarista apua Venäjän Karjalaan. Hän oli molempien hallituksen puheenjohtaja vuosista 2003 ja 2001 alkaen. Lisäksi hän oli Suomen Posti Oy:n hallintoneuvoston jäsen ja Tradekan edustajiston jäsen, Kansainvälisen Solidaarisuussäätiön hallituksen jäsen, Joensuun Jengityön Tuen puheenjohtaja ja paljon muuta, mikä on osoitus laajasta sosiaalisesta mielenlaadusta. [2, 4, 5, 6]

Erkki Kanerva itse piti elämäntyönään autojen kunnostamiseen perustettua nuorisopajaa.

Erkki itse kuitenkin koki merkittävimpänä elämäntyönään projektin, jossa hän auttoi aktiivisesti paikallisia nuoria "pysymään kaidalla tiellä" vetämällä heidät mukaan autojen ja moottorien pariin. Toiminta alkoi siitä, että Joensuussa oli parikymmentä poikaa, jotka varastivat vuoden aikana kolmesataa autoa. Heidät kutsuttiin nuorisopajaan, ja kuusi heistä tuli sinne. He alkoivat kunnostaa autohallissa autoja, peräkärryjä ja trailereita. Rasismin suhteen näiden poikien katsottiin olevan vaaravyöhykkeessä, sillä he olivat pienessä kaupungissa skinien ikätovereita. Aiheesta on kirjoitettu useita artikkeleita ja opinnäytetöitä. Yksi projektiin osallistuneista pojista oli myöhemmin kantamassa Erkin arkkua. Hän kertoi olevansa ikuisesti kiitollinen projektista ja Erkin osuudesta siinä. Heillä oli yhteinen mielenkiinnon kohde, autot. Erkkikin tunnettiin intohimoisena vanhojen autojen harrastajana ja kunnostajana. [4, 5, 6, 9]

Muiden tehtäviensä ohella Erkki teki vuosina 1965-2003 iltaisin ja kesäisin keikkahommia kuten toimi ravintoloiden ovimiehenä, ajoi taksia, rekkaa, linja-autoa Suomessa, Euroopassa ja Venäjällä, aluksi yksinhuoltajan talouttaan rahoittaakseen. Vielä Joensuussakin hän saattoi omalla ajallaan ajaa turistibussia. Samalla ihmistuntemus laajeni. Poliisina hän myös osallistui ja ohjasi liikennevalvontaa ja liikennerikostutkintaa. Laaja-alaista ajoneuvotekniikan ja tieliikenteen asiantuntemustaan hän hyödynsi mm. toimiessaan avustajana Auto, tekniikka ja kuljetus -lehdessä. [2, 3, 6, 8]

Erkki Kanervan pakinoita ja kantaaottavia kolumneja saatiin vuosien varrella lukea useista lehdistä, muun muassa Karjalaisesta, Karjalan Heilistä ja Viikko Pohjois-Karjalasta. Hän toimi pitkään myös Viikko Pohjois-Karjalan hallinnossa. [5, 6]

Erkki Kanerva palkittiin Poliisikunnan hopeisella ansiomerkillä, Presidentin myöntämällä valtion virka-ansiomerkillä, Sisäministeriön poliisin ansioristillä, Poliisijärjestöjen Liiton hopeisella ansiomerkillä kultaisin tunnuksin ja Kuntaliiton hopeisella ansiomerkillä. Sosiaalineuvoksen arvonimi hänelle myönnettin 20.5. 2011. [2, 5, 6]

Erkki Kanerva kuoli pitkään sairastettuaan juuri ennen 70-vuotispäiväänsä. Hänet on haudattu oman tahtonsa mukaan Joensuuhun. [5, 6, 9]

Lue Erkki Kanervan muistotilaisuudessa 11.1.2014 pidetty muistopuhe täältä. [7]

Katso Erkki Kanervan kuolinilmoitus täältä.

Lue Erkki Kanervan koko ansioluettelo täältä. [10]

Erkki Kanervan pakinoita

Erkki Kanerva oli tuottelias kirjoittaja, jonka kirjoituksia julkaistiin useissa lehdissä. Seuraavana on kaksi hänen pakinaansa, jotka kuvaavat myös hänen lapsuuttaan ja nuoruuttaan sekä suhdettaan sukuunsa ja synnyinseutuunsa.

Alla olevien pakinoiden lisäksi voit lukea muitakin hänen kirjoituksiaan pdf-muodossa täältä.

Isäni ja talvisota

Talvisodan syttymisestä on kulunut viisikymmentä vuotta. Tiedän talvisodasta vain sen minkä olen lukenut ja kuullut, en muuta. Luulen, että aivan ensimmäiset jutut talvisodasta luin Väinö Tannerin kirjasta "Olin ulkoministerinä talvisodan syttyessä". Se kuului isäni vaatimattomaan kirjastoon. Luulen, että se ei ollut tarkoitettu minulle, kuten eivät sotajutut ylipäätään meille lapsille. Vanhempani halusivat säästää meidät sotamuistoilta. Äiti oli tuohtunut, kun hän tapasi Linnan Tuntemattoman ruotsin kirjaani naamioituna. Jos joku vieraista tahtoi muistella sotaa, kamarin ovi vedettiin kiinni. Vanhempi sisareni on kertonut, että hän muistaa aina äidin ja isän riidan siitä, että isä oli lomallaan tuonut kiväärin lasten näkösälle, kun se äidin mielestä olisi pitänyt kätkeä jo eteisen komeroon.

Joskus viisikymmentäluvun alussa, kun kylän koulua laajennettiin, meillä kotona asui "korteeria" hämeenlinnalainen rakennusmestari Ensio Leppälä. Kortteerirahasta saatiin leivänjatkoa, vaikka ahdasta oli. Nukuin minua kaksi vuotta nuoremman veljeni kanssa tuvassa vierekkäin saman vällyn alla. Monena iltana nukuin valeunta. Odotin, että Leppälän setä alkaisi kertoa sotajuttuja. Toisin kuin isä, hän muisteli niitä. Kun toinen aloitti, oli toivoa, että isäkin lausahtaisi jotakin.

Muistaakseni juuri näistä yöllä salaa kuunnelluista jutuista minulle selvisi, miten se saunassa näkemäni pahan näköinen vamma isän käsivarressa oli syntynyt. Luoti oli lävistänyt vaatekerran, hiponut rintalastaa ja lävistänyt olkavarren. Joku puolitaitoinen lääkintämies oli tehnyt leikkauksen väärin, niin väärin, että asiantuntija olisi mieluummin nähnyt kaksikymmenta viiltoa pitkin lihasta kuin yhden poikki lihaksen. Kaksikymmentäprosenttiseksi luokiteltu invaliditeetti ei estänyt isää rakentamasta kasvavalle perheelleen vielä kaksi taloa ja lukemattomia taloja pyynnöstä toisille. Isä ei puhunut sotavammastaan tai ylipäätään vaikeuksistaan meille lapsille. Han kantoi vastuunsa ja taakkansa. Tietysti me aistimme tuskan ja kuorman ja elimme myötä, mutta silloin ei ollut tapana lausua ääneen sellaista vaikerrusta, joka ei kuuluisi tai johtaisi mihinkään.'

Hermanni Kanerva, isäni isä oli luullakseni Mäenpään talon torppari tai jonkinlainen mäkitupalainen. Isäni äiti kuoli kaksoissisarten Väinön ja Annan synnytykseen. Lapset joutuivat - tai jos isältäni voitaisiin kysyä, ehkä pääsivät - huutolaisiksi. Isäni juuri tuohon Mäenpään taloon.

Luulen, että isäni kunnioitettu realiteettien taju oli peräisin hänen lapsuudestaan. Kotoa isä Hermannilta, Mäenpään etupäässä oikeudentuntoiselta isännältä, opettajalta, monta kertaa muistellulta kirkkoherralta ja niiltä lukemattomilta kanssaihmisiltä, joista isä halusi muistella vain myönteisiä asioita.

Kaksi kokemaansa vääryyttä isä muisti ja luulen, että niilläkin oli ollut loppujen lopuksi myönteinen vaikutus. Joku hänen opettajistaan oli lyönyt häntä vaatepuulla ja sanonut, ettei väkäleuka koskaan mitään oppisi. Toinen isäni kokema vääryys oli se, että kouluun pääsyn ehdoksi oli asetettu omat kengät ja päällystakki. Mistä ne kaikille seitsemälle pojalle olisi saatu, vaikka Hermannin uusi vaimo olikin ottanut tämän lapset hoivaansa ja takaisin kotiin.

Luulen, että noista koetuista vääryyksistä kumpusi se, että väkäleuka taki mitä tahtoi. Oli kirvesmies ja muurari, korjasi koneet, asensi sähköt ja putket, maalasi ja rappasi ja hoiti vastuullisesti kymmenet ja taas kymmenet vaativat luottamustehtävät, jotka hänelle uskottiin. Ja varmasti sekin, että isäni lapsille, kaikille meille kahdeksalle pyrittiin järjestämään kouluttautumismahdollisuudet, jos ei muuten niin järjestämällä kesä- ja hiihtolomatöitä lukukausimaksujen kattamiseksi.

En muista, että minun lapsuudessani olisi vietetty isänpäivaa. Ehkä sitä ei silloin ollut allakassakaan. Ei silloin varmasti ollut kauppakamariakaan, jonka käsialalta koko isänpäivä vaikuttaa.

Mutta itsenäisyyspäivä, kaatuneiden muistopäivä ja talvisodan syttymispäivä muistettiin. Ne olivat isänpäiviä silloin. Kun Edvin Laineen Tuntematon esitetiin ensimmäisen kerran jonakin viisikymmentäluvun itsenäisyyspäivänä naapuripitäjässä, sinne matkustettiin linja-autolla. Oletan, että isäni oli ollut puuhaamassa tuota kyytiä.

Kun liityin partiolippukuntaan ja varsinkin kun saavutin siinä asemaa, tiesin, että pienessä pitäjässä isäni aatetoverit pitivät harrastusta äärioikeistolaisena, kyseenalaisena, mahdollisesti vaarallisenakin. Lippukunnan taustayhteisön edustaja, seurakunnan pappi oli kenties antanut vähän aihettakin sen suuntaisiin ajatuksiin. Mutta joka kerta kun marssimme soihdut käsissä sankarihaudalle, isä oli läsnä.'

Tiedän, että isäni pohti talvisodan syitä, luotettavassa seurassa joskus ääneenkin. Tiesin jo siiloin, että Paasikivi, Tanner ja Mannerheim olivat olleet eri linjoilla. Ehkä kolmekymmentäluvun ilmapiiri oli silloin vielä niin lähellä ja talvisodan realiteetit ikään kuin vielä käsillä, että sodan tarpeellisuudesta tai tarpeettomuudesta ei kiivailtu.

Kuusikymmentäluvulla reserviupseerikouluni turunmurretta puhunut, molemmat sodat kokenut majuri Jaakkola muisteli mielellään sotaa. Linnan Tuntematon oli hänen taktiikan oppikirjansa. Hänen mielestään se olisi kuulunut kansakouluunkin. Majuri halusi sodan kauhujen pysyvän mielissä, sillä niin pian kuin kasvaisi sukupolvi, joka ei niitä tuntisi, syttyisi uusi sota.

Kerroin varusmieslomallani tämän ikääntyneelle isälleni. Hän kuunteli vaiti.

Me leimatut

Olin pari viikkoa sitten Keuruulla talousrikoskurssin ohjelmatyöryhmän kokouksessa, niinsanotusti virkamatkalla. Parivuorokautinen urakkamainen uurastus päättyi hyvissä ajoin perjantaina ja viikonloppu oli vapaa. Päätin pyörähtää lapsuuteni maisemissa, jonkun kilometrin päässä kokouspaikasta. Maisemissa, joista neljännesvuosisata sitten lähdin omaa leipää tienaamaan.

Kotipiha on ollut kylmillään jo monta vuotta. Ehkä juuri siitä syystä ei ole tainnut tulla käytyä pariin kesään, vai liekö siitä jo kolmekin. Mikään tuossa kyläpahasessa ei ole kuitenkaan uuttunut vuosikymmeniin. Alakouluni tilalle on tehty vanhustentalo, kaupan ikkunaan on naulattu laudat, työväentalo on purettu, junat eivät enää pysähtele, mutta itse itse kyläraitin kulkisin vieläkin vaikka silmät ummessa.

Nuoret, heitä en ehkä tuntisikaan, ovat lähteneet vuorollaan leivän perään. Vanhemman väen tuntee, kun tarkemmin katsoo.

Nuorin veljeni pitää vaimonsa kanssa siellä pientä kyläpuotia. Aloitin nostalgiseksi aikomani kierroksen tuosta vuosikymmeniä vanhasta kyläkaupasta. Kaupan mäellä ja asemalla junien aikaan sitä ennenkin ihmisiä tavattiin. Velimies oli käymässä paikallisessa pankissa, kai vekseliään uusimassa. Rouva kauppias ehätti soittamaan perään, vaikka kerroin että en ollut kiireinen, kun olin vapaalla ja aioin katsoa paluumatkalla vielä pätkän Jyväskylän Suurajojakin.

Ei niissä maisemissa ole kenelläkään tätä tolkutonta hoppua eikä siellä yleensä kiirehditä ja soitella perään. Mutta nyt piti viestittää pankinjohtajan välityksellä, että kauppiaan piti palata heti takaisin puotiin, kun sinne oli tullut poliisi!'

No, leikillään ja huumorintajuaan osoittaenhan hän sen tietenkin teki, mutta kuitenkin... Mahtoikohan muuten pankinjohtaja toistamiseen uusia poliisilla leimautuneen kauppiaan vekseliä. No, vakavasti puhuen, tuttu hänkin.

Puolta tuntia myöhemmin, kun olin jo puristanut puolenkymmenen kättä ja nyökytellyt toiselle mokomalle, tämä samainen veljeni selitti uteliaalle asiakkaalleen, miten hän oli ratkaissut perheensä kuljettamisen uudessa pakettiautossaan, jossa virallisia matkustajapaikkoja ei ollut kaikille. Hän sanoi panneensa heinäpaalin tavaratilaan ja kuljetti vaimoaan siellä perheen lemmikkieläimenä.

Ja puhut vielä poliisin kuullen, kuului kasvoiltaan tutun asiakkaan spontaani ja aidon kauhisteleva kommentti. Tarkemmin ajateltuna sukulaisen sukulainen hänkin.

Kun muistelen edellisiä vierailujani, taidettiin siinä kylässä turvavyötkin kytkeä vain sen vuoksi, että komisario oli tullut kotipihaansa viettämään vapaa-aikaansa. Muuten moinen htlpatus ei kai ole tainnut pahemmin niitä polkuja saastuttaa.'

Silloin neljännesvuosisata sitten minut tunnettiin siinä kylässä nimeltä. Olin Akselin isompi poika, jos kuka ei sattunut etunimeä muistamaan tai ärrävikansa vuoksi ei tahtonut sitä lausua. Olin koululainen, partiolainen, vapaapalokuntalainen, naapurini renki, setäni traktorikuski ja mitä nyt minäkin ikäkautena olinkin, mutta minut tunnettiin ihmisenä nimeltä. Nyt tuntui että olin heille persoonaton poliisi, vaikka itse luulin heittäneeni vapaalle jo monta tuntia sitten.'

Siihen on saanut tottua ja sen jotenkin sietää, jos täällä kotikaupungissa menen huoltamon kassalle ja joku tuttu kysyy, että mitenkä ne ovat ne konnat nyt pitäneet liikkeellä. Tai jos portsari kuiskaa kapakan ovella, että kuinka se rikollisuus nyt rehoittaa. Mutta että siellä lapsuudenmaisemissakin...

Alan ymmärtää niitä asiakkaitani, jotka pelkäävät leimautumistaan ja taistelevat intimiteettinsä puolesta. Ei ole ollenkaan ihme että rosvon leima rasittaa, kun tuppaa joskus tympimään tämä poliisinkin leima.

Lähteet

[1] Erkki Kanerva: Isäni ja talvisota, julkaistu Karjalaisessa 26.11.1989
[2] In Memoriam: Avustajamme, Suuri Ihminen Erkki Kanerva, julkaistu Auto, tekniikka ja kuljetus -lehdessä
[3] Oskari Reponen, Alvar Kolanen: Vaimokin voi olla perhepinnari, julkaistu Kotiposti-lehdessä
[4] Eeva Vainio, Martti Timonen: Ihmisen ystävä, julkaistu Kotimaa-lehdessä 30.9.2009
[5] Erkki Kanerva on kuollut, julkaistu Karjalaisessa 2.1.2014
[6] Pekka Kivioja: Erkki Kanerva on poissa, julkaistu Viikko Pohjois-Karjala -lehdessä 2/2014
[7] Taito Taskinen, Erkin kurssikaveri: Puhe Erkki Kanervan muistotilaisuudessa 11.1.2014
[8] Erkki Kanerva: Lomakotikokemus, joka kantaa – ”Oli kuin olisi tultu uuteen mummolaan”, julkaistu Pelastakaa Lapset -lehdessä 1/1999
[9] Jaana Kanervan haastattelu, huhtikuu 2019
[10] Tiina Kanerva: Erkki Kanervan ansioluettelo
[11] Erkki Kanerva: Me leimatut

Profiilisivun valokuvat ovat suvun kokoelmista. Erkki Kanerva kuvasi paljon ja tallella on tuhansia kuvia, mutta hän itse ei juurikaan esiinny niissä, koska oli kameran takana.

Lisätietoja - More information - Больше информации:

• Pihlajaveden paikkakuntaprojekti
• Vantaan paikkakuntaprojekti
• Kontiolahden paikkakuntaprojekti
• Joensuun paikkakuntaprojekti
• Van der Auweraert, Peter: The fate of Joensuu Police Officer Erkki Kanerva : fighting racism in Finland, julkaistu lehdessä Ihmisoikeusraportti 1999
• Eduskunta, kansanedustajat: Erkki Kanerva
  
• Keuruun Veräjä: Kanerva, Erkki
  
• Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Erkki_Kanerva_(kansanedustaja)

  ---

Tämä profiili oli Karjalan 169. viikkoprofiili (03.03.2019-09.03.2018).

Tämä profiili oli Pihlajaveden kyläpuun 15. viikkoprofiili (8.-14.4.2019).