Reino Olavi Niinimäki

Keuruun ja Pihlajaveden paikallishistorian tuntija, kirjoittaja ja sukututkija.

Lankkuan sukuseuran perustaja. Kirjoittanut Lankkuan sukukirjan 1. ja 2. osan.

Toimistoesimies.

Elämäkerta

Reino Niinimäki syntyi Keuruulla ja asui nuoruutensa äitinsä kotitalossa Niinimäessä. Sieltä hän muutti Pihlajavedelle vuonna 1941. [1]

Työnteon hän aloitti turvetöissä, minkä jälkeen hän oli rautateillä asemamiehenä Pihlajavedellä kolme vuotta. Pitkäaikaisen sairautensa aikana hän toimi monissa yhteiskunnallisissa tehtävissä, mm. Pihlajaveden kunnanvaltuustossa. Liperin invalidiammattikoulun aikana hän löysi aviopuolison. Molemmille löytyi työtä Helsingistä, joten perhe muutti sinne. Helsingissä Reino Niinimäki toimi ensin varastonhoitajana ja sen jälkeen Valmetin telakan toimistoesimiehenä. [1,2]

Perinteen keräys alkoi kiinnostaa Reino Niinimäkeä jo nuoruudessa Pihlajavedellä asuessa. Hän oli mukana järjestämässä kansansoittokilpailuja ja keräsi vuonna 1953 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle kansanlauluja saaden palkinnon työstään. Noista ajoista alkaen hän oli kerännyt erilaista vanhaa muistitietoa eri aloilta etupäässä Keuruun seudulta. Sukututkimusharrastus alkoi vuonna 1977, minkä jälkeen se vei suuren osan hänen ajastaan. Hän oli vuonna 1982 perustetun Lankkuan sukuseuran peustaja. Vuonna 1983 ilmestyi Vanhan Lankkuan Sukukirja ja vuonna 1997 Lankkuan suku 2. [1, 3, 4]

Reino Niinimäellä oli mökki Pihlajavedellä Simsiönkylällä Pirttijärven rannalla elämänsä loppuajoille asti.

Reino Niinimäen täyttäessä 70 vuotta vuonna 1993 Eine Joutsijoki haastatteli häntä Suur-Keuruuseen. Juttu on kokonaisuudessaan seuraavana.

"Tietoja viidessä arkistossa - Reino Niinimäki tutkii kotiseutua" (syntymäpäivähaastattelu)

Vähä-Kömissä ei ollut 1700-luvulla sennimistä isäntää! paukauttaa Reino Niinimäki muitta mutkitta. Kotiseutuhistorijoitsija ja sukututkija on todellinen aarreaitta. Papereille talletettujen tietojen ohella miehen päässä on nimien ja numeroiden tietosanakirja.

Tämä homma alkoi jo lapsena Pihlajaveden Simsiössä. Naiset kävivät siihen aikaan usein kahvilla toistensa luona. Siinä samalla he kartoittivat kaikki kylän ja pitäjän taphatumat, ihmiset ja suvut. Äitini oli kuin kalenteri, muisti kaikki suvut, sukujuuret ja ihmiset (tässä varmaan nykyisenkin ”kalenterin” salaisuus).

Kynätyöt

Menin ensin töihin turvesuolle. Sieltä siirryin rautateille ja edelleen ammattikoulun kautta Helsinkiin varastonhoitajan tehtäviin. Valmetin telakan toimistoesimiehenä ollessani osallistuin muun muassa telakan tuotantokomitean työskentelyyn. Sekin oli omalla tavallaan mielenkiintoista, kertoo Reino Niinimäki eilispäivästään.

Kirjoittainen kiinnosti minua jo kouluaikana. Voitin muun muassa kirjoituskilpailun, johon osallistui 1200 kirjoittajaa, joten kai se homma jotenkin sujuikin, vähättelee mies kynänsä tuotteita.

Sukututkimus ja historiikit ovat olleet eläkevuosieni työkohteita. Olen tehnyt kuusi pienoishistoriikkia. Kivijärven talon historiikki on viimeisin työkohteeni sillä saralla.

Aikaa vievää työtä, mutta aivoja on rasitettava. Sehän on tutkittu juttu!

Käsialat

Reino Niinimäki pitää varsinaisena päätyönään tutkielmaansa Kotiseutuni tieolot 1700-luvulta näihin päiviin. Se oli työläs juttu, mutta valmistuttuaan kattaa alueensa melko täydellisesti. Vanhoja kirkonkirjoja ja asiakirjoja yleensä on usein vaikea lukea. Esimerkiksi jo 1700-luvun käsialat on oikeastaan opeteltava lukemaan.

Olen viettänyt eräitä tunteja maakunta-arkistojen uumenissa; historiikit, sukututkimukset ja muut tutkielmat eivät muuten olisi syntyneet.

Reino Niinimäen töitä ovat palkinneet muiden muassa Suomen Kansallismuseo, Suomalainen Kirjallisuuden Seura ja Keski-Suomen museo.

Työaikoina vietin kaikki kesät Pihlajavedellä. Keräsin ja talletin perinnetietoa kesätöinä. Minun keräämiäni tietoja on tallennettu viiteen arkistoon.

Mitään tressiä en enää näistä töistä ota. Teen minkä ehdin, haluan ja jaksan!

Katoamassa oleva Keuruun murre huolettaa historijoitsijaa.

Paikallinen murre häviää kohta kokonaan. Sitä on tallennettu hyvin vähän ja taitajia ei enää ole paljon. Ovatko keuruulaiset nykyisin niin ”hienoja”, että halveksivat omaa murrettaan!

Tiistaina iltapäivällä höyryää Keuruuntien varrella Eila Alkulan kahvipannu syntymäpäiväsankarin kunniaksi.

Ystävät ja tuttavat ovat tervetulleita kahville, mitään suuria juhlallisuuksia ei ole odotettavissa. Lahjoja en mielelläni vastaanota; kädenpuristus riittää! tuumii Reino Niinimäki ja ohjaa puheen jälleen Keuruun ja Pihlajaveden vanhojen sukujen vaiheisiin. [2]

Tuotanto

Kirjoja

• Vanhan Lankkuan suku, 1983. - Vanha Lankkua nimenä perustui siihen, että varsinaisessa Lankkuan nimellä kulkevassa talossa ei enää asunut saman suvun jäseniä. Viimeinen Lankkuaa sukunimenään käyttänyt Sakari Lankkua oli kuollut jo 1920-luvulla [3].
• Lankkuan suku 2, Tietoja Lankkuan suvusta, 1997. - Kirja käsitteli Lankkuaan ja Häkkisenmäkeen jääneitä sukuhaaroja sekä erillisenä Roosin sukuhaaran [3]. Muita kirjoituksia
• Keuruun Lammasperän työväenyhdistyksen toiminnasta vv. 1907-1941 [5]
• Kivijärven tilan historia [6]
• Kotiseutuni tieolot 1700-luvulta näihin päiviin
• Muistelmia rautatiehommista Pihlajavedellä ja Valkeajärvellä vuosina 1943-1946 [7]
• Muistelmia turvetyömaalta [7]
• Se majatalo mieleen usein palaa - Muistelmia Pihlajaveden majatalosta [7]
• Muuan surullinen tapahtuma [8]
• Simsiönkylän pienviljelijä-osasto ajalla 1937-1990 [7]
• Tietoja Pihlajaveden tervatehtaasta [7]
• Lukuisia muita pienhistoriikkeja, haastatteluja ja lehtiartkkeleita mm. Aisapuu-lehdessä

Edellä mainitut muistelmat turvetöistä ja rautatietöistä valottavat myös kirjoittajan omia elämänvaiheita.

Pihlajaveden kunnanvaltuusto 1954-1956. Reino Niinimäki takarivissä kuudes vasemmalta. Kaikki henkilöt, edessä vasemmalta: Vilhelm Anttila, Emil Rajala, Vieno Kallio, Eero Lappi, kunnansihteeri Maija Halmeoras ja Väinö Kanerva. Takana vasemmalta: Aarne Heikkinen, Mikko Juusela, Matti Raivio, Sulo Kivimäki, Jorma Kuusimäki, Reino Olavi Niinimäki Reino Niinimäki, Kaarle Kauttu, Martti Virtanen, Tauno Varjamo, Eino Kanerva, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Niilo Lamminmäki ja Akseli Kanerva.

Reino Niinimäki (vasemmalla), Kyösti Pekkala ja Kosti Olkkola Lankkuan suvun ensimmäisessä sukujuhlassa kesällä 1983. Pekkalan talon isäntä Kyösti Pekkala oli aina kiinnostunut kotiseudun ja suvun asioista ja muisti paljon vanhoja kertomuksia. Kosti Olkkola omistautui suku- ja kotiseutuasioille eläköidyttyään Puolustusvoimista. Hän toimi onnettomuudesta aiheutuneeseen kuolemaansa saakka Keurusselän Seuran puheenjohtajana ja oli perustamassa Keurusselän Seudun Sukututkijoita.

Lähteet

[1] Reino Niinimäki: Lankkuan sukukirja II, 1997, "Reino omin sanoin"

[2] Eine Joutsijoki: Tietoja viidessä arkistossa - Reino Niinimäki tutkii kotiseutua. Julkaistu Suur-Keuruussa 15.2.1993.

[3] Lankkuan sukuseura ry: Sukuseuran historia

[4] Finna.fi

[5] Keuruun Veräjä

[6] Maalainen-blogi

[7] Keuruun kaupunki, Pihlajaveden ala-aste: Pihlajaveden CD, verkkoversio.

[8] Aisapuu, Pihlajaveden kyläjulkaisu 2/2001.

Lisätietoa Lankkuan suvusta

• Lankkua-suvun kantaisä on Matti Erkinpoika Kainulainen (n. 1630 - n. 1697), Lankkuan torppari ja sittemmin uudistilallinen Keuruun Suolahden kylässä.
• Kari-Matti Piilahti: Lankkuan suku 3 : Jouhtimäet Keuruun Suolahdelta, 2009
• Lankkuan sukuseuran verkkosivusto: Lankkuan sukuseura ry

  ---

Tämä profiili oli Pihlajaveden kyläpuun 47. viikkoprofiili (18.-24.11.2019).