Ivan (Iivana) Anisiminpoika Onoila

Talollinen. Suursarka, Suistamo.

Runonlaulaja, soittaja. "Onessiman Iivana"

Syntymä / Birth / Рождение:

Suistamon ortodoksinen seurakunta, metrikkakirjat, syntyneet v. 1842: Suistamo Orthodox Parish, metrics books, Births year 1842: Суйстамо православный приход, метрические книги, рождений 1842 г.:

77. - synt. 18.08., kast. 25.08. Ioann. Vanhemmat: Sargan kylän talollinen Anisim Anufrijev ja hänen vaimonsa Pelagija Andrejeva, molemmat oikeauskoisia. Kummi: Loimolan kylästä talollinen Semen Vasiljev. Pappi: Andrei Antonov Diakonov.

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4125750

Avioliitto / Marriage / Брак:

Suistamon ortodoksinen seurakunta, metrikkakirjat, vihityt v. 1863: Suistamo Orthodox Parish, metrics books, Marriages year 1863: Суйстамо православный приход, метрические книги, браки 1863 г.:

35. Sulhanen: Sargan kylän talollisen poika Ivan Anisimov, oikeauskoinen, ensimmäiseen avioliittoon. Morsian: Sargan kylän talollisen Feodor Aleksejevin tytär neito Irina, oikeauskoinen, ensimmäiseen avioliittoon. Sulhasen todistajat: Sargan kylän talolliset Onufrej Pavlov ja Andrej Gavrilov. Morsiamen todistajat: Sargan kylän talolliset Jevsej Gavrilov ja Mihail Aleksejev.

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4127447

Kuolema / Death / Смерть:

Suistamon ortodoksinen seurakunta, pääkirja vv. 1913-1926 I: Suistamo Orthodox Parish, Main Book years 1913-1926 I: Суйстамо православный приход, Основная книга 1913-1926 (I) гг.:

Tila nro 1 Ivan Onoila, synt. 18.8.42, kuollut 10.10.24. Ei ole käynyt koulua. Vaimo Irina Feodorintytär, kuollut 2.6.11. Lapset:

Anna, synt. 21.2.69, vih. 24.4.1916, IV-263.

1. Andrei, synt. 28.6.72 Jalovaarassa, vih. 8.6.08. Ei ole käynyt koulua. IV-263, tp. Soanlahti. Vaimo Pelagia Feodorintytär, synt. 26.9.79, kuollut elok.1915. II vaimo Maria Sergint. Törönen, synt. 15.4.1894, vih. 24.4.1916. Ei ole käynyt koulua. Sakotettu 18.12.17. Tp. Pavel Zaharinp. Repo, Soanlahti. Lapset: Aleksandr, synt. 7.9.09, s. 224. Luku- ja kirjoitustaitoinen. Petr, synt. 1.6.11, IV-59. Luku- ja kirjoitustaitoinen. Nikolai, synt. 24.7.1915, IV-264.

6. Maria, synt. 10.7.79, vih. 27.10.03, III-103. Ivan Sosoi.

2. Mihail, synt. 2.11.74, osaa lukea, ei osaa kirjoittaa. Ei ole käynyt koulua.

3. Vasili,synt. 2.1.84, vih. 23.5.10, s. 538. Vaimo Tatjana? Vasilintytär, synt. 1893 Uuksujärvellä.

4. Anastasia, synt. 30.12.75. III-32. Luku- ja kirjoitustaitoinen. Ei ole käynyt koulua.

5. Simeon, synt. 17.10.78, vih. 20.10.11. III-32. Luku- ja kirjoitustaitoinen. Käynyt 4 lk koulua. Sakotettu 3.9.1914. Vaimo Aleksandra Petrintytär, synt. 28.4.70 Ulmonissa. I-371. Lapset: Ivan, synt.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Opettaja Juulia Kyyrönen kirjoittaa:

Kerrotaan hänen sukunsa tulleen 13 sukupolvea sitten Sarkaan Tulemajärveltä isonvihan pakolaisena. Hän kuului "vaeltaviin laulajiin", jotka tämän vuosisadan alkupuolella liikkuivat laajalti ympäri maata esittämässä vanhaa kansanrunoutta. Hänen runonsa ovat olleet toisintoja muista Suistamolla tunnetuista runoista. Ernst Lampen on kuvannut Onoilaa seuraavaan tapaan: ”Mikä komea ilmestys tuo 90 vuoden vanha ukko onkaan! Pituutta vielä yli 3:n kyynärän, nenä jalosti kaareva, tukanraja alkava aivan kulmakarvojen päällitse ja ulottuva tuuheana aina niskaan saakka. Pitkä valkoinen poskiparta(…). Hänen muistinsa ei vielä petä. Runoja vuotaa tuntimäärin hänen huuliltaan. Epäilen, voiko tavata korkeampaa metsäläisen kuvaa kuin minkä Onoilan koko olento tarjoaa nähtäväksi(…)”.

Ukko-Iivanalla, kuten häntä Sarassa kutsuttiin, oli Väinämöinen sielussaan. Hän sekä lauloi että soitti kanteletta, taikoi ja loitsi, asetti ”mavon vihat”, salpasi haavat, puhui paiseet ja nostatti lempeä. Kun me pikkutytöt kuljimme kouluun kylätietä, katsoi hän meitä kotikujansa päässä känsäkeppi kädessään. ”Päivie, päivie”, nyökytti hän tervehdykseemme(…). Muistamme pyhäisiä hetkiä Onoilan kodissa pyhän savun kiiriessä suurta mustaa pirttiä, kynttilän liekin lepattaessa ikonin edessä. Iivana ensin ja hänen takanaan pirtin täysi kotikylän väkeä sekä Aunuksen pakolaisia itkien polvillaan, itkien ja rukoillen ja ristinmerkkejä tehden. Se oli hetki Aunuksen retken päätyttyä. Tai muistamme Kalevalan päivän, jolloin Iivana tuli koululle laulamaan lapsille Väinämöisestä ja Joukahaisesta. (Juulia Kyyrönen teoksessa Suistamo, 1955.)

Karjalan sivistysseuran muistokirjoituksessa mainitaan Onoilan laulunsa lomaan soittavan puukelloa ja lausuvan kuuntelevalle yleisölle, että "näinhän ennen vanha Väinämöinen väkeään kotiin kutsui". (Toukomies, Helmikuu, 1925).

Iivana Onoilan tavannut Heikki Hyppönen kirjoittaa: Iivana näytti olevan kotinsa valtija kaikin puolin. Iivana oli varsin vaitelias mies. Mitä hän lausui, sen hän lausui asiaa. Mieluummin vaikeni kuin puhui. Hänessä oli suorastaan hyvä annos kainoutta. Matkakokemuksista silloin juttelimme ja vanhoja muistelimme. Iivanalla oli tuttuja kaikilla Suomen kolkilla. Niiden elämästä hän tahtoi saada tietoja. (Heikki Hyppönen: "Runonlaulajia, joita olen tavannut"/ Nuori Karjala n:o 2, Helmikuu, 1950.) Simo Härkönen kertoo opastaneensa "kielitaitoisena" Iivanaa Sortavalassa koulun sokkeloissa ja saaneensa näin Iivanasta keskustelutoverin (Simo Härkönen: Monisäikeinen karjalaisuuteni teoksessa (toim.) Hannes Sihvo & al.: Karjalani, 1990).

IIvana Onoilasta tuskin olisi tullut aktiivista esittäjää ilman runonkerääjien vaikutusta. Hän oli nuorempana tukkitöissä, myöhemmin peltomies, joka muisteli isoisänsä lauluja maatöitä tehdessään. "Vaan ne runonkerääjät kun aina kehittelivät, niin siinä jo hupsenikin". (Leea Virtanen: "Suistamo ja Korpiselkä" teoksessa (toim.) Pentti Virtaranta & al.: Karjalan laulajat, 1968.)

Iivo Härkönen omistaa pitkähkön kertomuksen Iivana Onoilalle teoksessa "Runonlaulajia". Onoilan laulutavasta ja lauluista hän kirjoittaa: Muualla Suomella ja suurella yleisöllä lienee jotenkin epämääräinen käsitys runonlaulajain laulujen lukumäärästä, pituudesta ja niiden laulamistavastakin - huolimatta siitä, että Suomen puolen laulu-ukot viime vuosikymmeninä varsin uutterasti liikkuivat maassamme. Nehän ukot vasta laulavat. Ja laulaessaan kädet käsihin lyövät, sormet sormien lomahan. Ja itselläkin ukoilla oli monesti aivan epäselvä käsitys laulujensa paljoudesta. Päiväksihän niitä riittää. Et niitä jaksa yhteen menoon laulaa ja kuunnella(...). Kun Onoilan laulut lukumäärän, aiheiden, pituuden ja monen muunkin seikan puolesta varsin hyvin vastaavat sitä vanhaa laulua, jota runon viime aikoina Suomenpuolisilla runomailla Laatokan pohjoispuolella laulettiin, olkoon niiden perusteella esitetty muutamia piirteitä(...). Hupaisimpia lauluelämyksiä lienee varmaan monelle tuo raskas nytkähdyttely, jolle pohjan antoi tavallista yksitoikkoisempi kalevalainen sävelsäe, mutta johon Onoila keksi vielä erään koristeen, levähdyksekseenkö vai huvikseen. Joka säkeen lopussa viimeisen tavun edellä hän pysähtyi, vaikeni siinä hetken ja sitten vasta vetäisi lopputavun(...). Hupaisa oli Onoilassa vielä se piirre, että hän erään runon - Wäinämöisen ja Joukahaisen vastakkainajon - esitti sekä vanhan oppimansa mukaan että myöhemmin Kalevalasta opittuna. Mutta viimemainitussa muodossa hän sen aina saneli, sitävastoin suullisesti ja perinnöllisesti oppimansa lauloi. Laulaessa oli ääni alussa varsin hiljainen. Mutta lopummalla laulua ja varsinkin useampaa runoa peräkkäin laulettaessa se saattoi jo nousta, kiristyä omituisen kimeäksikin ja kuin huohottavaksi(...). Mutta laulajain istumatapa ja lauluasento? "Lyökäämme kädet kätehen", sellaista ei juuri koskaan Raja-Karjalasta havainnut. Vasta kirjallisuuden ja laulumatkojen kera tuli se tämän puolen ukoille. He nostivat vain kätensä toistensa olalle ja siinäpä jo alkoivat vedellä noita syntyjä syviä. (Iivo Härkönen: Runonlaulajia, 1926.) Huojuvasta käsikkäin laulannasta Olavi Räsänen sanoo, että asento perustui Onoilalle annettuihin neuvoihin, ei hänen omaan laulutraditioonsa. (O. Räsänen teoksessa Karjalainen perinnekuvasto (toim.) Hannu Sinisalo, 1983).

Eliel Vartiainen tarinoi Onoilasta:

Runonlaulaja Onoila oli kerran matkoillaan joutunut Lieksaan. Istui majatalon tuvassa ja paikkaili talon verkkoja. - Kuvernööri saapuu pian tänne, tiesi isäntä kertoa. - Anna se tulee, se on minulle tuttava. - Mistä sinä kuvernöörin tuttavaksi olet saanut? - Sen sain Kuopion juhlilla. Ja Onoila kertoi isännälle, miten hänen laulaessaan Kuopion juhlilla vanhassa suomalaisessa pirtissä kuvernööri tuli sinne. Kuunteli ensin hänen virsiään ja kirjoitti sitten jotain paperinpalaselle. Lapun hän antoi Onoilalle sanoen, että tämä sillä vapaasti kuvernöörin laskuun saisi ruokaa, juomaa ja asunnon missä hyvänsä kaupungilla.

Onoilan niin vielä jutellessa kuului pihalta ajoneuvojen kolinaa ja ääntä. Tulija oli kuvernööri ja meni tämä seurueineen matkustajahuoneisiin. Mutta sieltä hän ilmestyi kotvan kuluttua tupaan. - Kah, Onoila täällä! Ystävällisesti hän tuli paiskaamaan kättä, kehoitti sitten ukkoa jatkamaan työtään, luvatenpa vielä käydä oppilaaksikin jalossa verkonkudontataidossa. Hyvän aikaa hän istuikin siinä Onoilan vieressä. - Herra hubernyöri, nyt peäset kaloja pyydämäh, virkkoi Onoila. - Enpä minä, ikävä kyllä, jouda niitä pyydystämään. Kuvernööri vei sitten Onoilan saliin, jossa kahvitti ja juttua piti. - Kuulehan Onoila sinun pitää tulla Kuopioon käymään minun kotonani. - Kannattaa kerjäläisen sinun kodis käy´ä, koska pyyvät, herra hubernyöri. - Et sinä Onoila ole kerjäläinen, sinä olet arvon miehiä. En minä kaikkia pyydäkään.

Ukko Onoila tuli sitten vuotta tahi paria myöhemmin Kuopioon ja lähti jo aamulla varhain tapaamaan korkeaa ystäväänsä. Helppo oli hänen löytää maakunnan isän palatsi. Ukko meni suoraan pääsisäänkäytävälle, paraatiovelle(…). Onoila vietiin suureen uljaaseen saliin, jossa annettiin aamukahvit. Pian oli siinä koolla koko perhe ja Onoila lauloi jonkun runon.

Onoilan laulettua sanoi kuvernööri: - Nyt minä en sinulle palkkaa maksa, vaan huomenna tulet takaisin. - Käyn minä vaikka yli talven, joka päivä! Sille vastaukselle sitten yhdessä naurettiin ja erottiin huomiseksi(…).

Kun Onoila tuli seuraavana päivänä määrätyllä ajalla, oli kuvernöörin luona koolla hänen perheensä ja kaksitoista vierasta. Kuvernööri tarjosi Onoilan kunniaksi päivälliset. Niiden aikana hän puhui kauniisti ja liikuttavasti vanhalle runonlaulajalle ja sille kalevalaiselle hengelle, jota tämä edusti(…). Näin pakinoi runonlaulajavanhus ystävästään, herra hubernyöristä.

Mielellään kertoili Onoila eräästä toisestakin tapauksesta hänen elämässään. Se koski Turussa v- 1892 vietettyjä suuria Kalevala-juhlia, joissa mukana oli kolme Karjalan miestä, sinisintä ”runon rotua”, Iivana Shemeikka, Petri Vornanen ja Iivana Onoila(…). Komeasti ukot elelivät kaupungin hienoimmassa hotellissa, rouvien ja ryökkynäin passailtavina. Heillä oli omat liehtarinsa kaupungilla ja hevoskyydeillä heitä aina kuljetettiin. Kun he vihdoin ylenkylläisesti kestittynä ja juhlittuina pääsivät eroon Turusta, oli heitä asemalla saattamassa paljon kansaa. Nenäliinoja huiskutettin ja taidettiin jopa eläköönhuutojakin kohottaa.

Pääjuhla vietettiin kaupungin paraimmassa huoneistossa arvokkaine ohjelmineen. Suurimmassa salissa oli näyttämö ja sille oli kyhätty kiukaantapainen laitos, jonka liedessä kuumennettiin nyrkinkokoisia kiviä. Vielä kuului valmistuksiin vedellä täytetty korvo itse salissa, katsomon puolella. Ohjelmaosaansa suorittamaan astuivat siten lavalle Shemeikka, Vornanen ja Onoila.

Istahtivat heistä ensin Shemeikka ja Onoila laulurahille ja harvakseen ”soutaen” sormet sormien lomissa lähtivät laulamaan ”Luojan virttä”(…). Sen päätyttyä soittaa helkytteli Shemeikka vanhanaikaisella kanteleellaan karjalaisia säveleitä. Sitten tuli Vornasen vuoro. Sali kävi aivan hiljaiseksi. Tiedettiin, että Vornanen aikoi esittää ”tulenlumon”. Jännitys oli suuri.

Ensin hän mahtavasti luki löylynlumoloitsun. Astu sitten lieden ääreen, kohenti siitä ensin kaksi punaiseksi kuumentunutta kiveä. Suuri osa yleisöä oli noussut seisaalleen paremmin nähdäkseen. Vornanen kohotti kämmenensä suun eteen, sylkäisi niihin kolmasti ja puhui sormiinsa hampaiden lomitse, epäselvästi ja kiihkeästi ”tulenlumon” sanat. Sen tehtyään koppasi hän kiven kumpaankin kouraansa. - Palat… heitä pois… pudota… nyt se polttaa kätensä! sateli huutoja levottomaksi käyneestä salista. Mutta rauhallisena, kasvojen ilmeiden hetkeksikään muuttumatta, laskeutui Petri lavalta saliin, kulki vesikorvon luo, pudotti siihen kivet. Kovasti ne sähähtivät ja höyrypilven hulmauttivat.

Juhlayleisöä tunkeili Petrin ympärille nähdäkseen, miten käsien oli käynyt. Tietäjä aukaisi heille kämmenensä. - Eibo näis midä katshomista – ihan vilut ovat käet. - Eikähän niissä mitään jälkeä näkynytkään. – Vielä toisenkin kerran kantoi Petri kiviparin.

Näitä Onoila kertoi ja sanoi ”tulenlumon” herättäneen suurta huomiota ja ihmetystä. (Eliel Wartiainen: Taikamaitten kansaa, 1926.)

Vuonna 1888 Basilier kirjoitti Iivana Onesimovilta muistiin kolme runoa, Relander vähän myöhemmin kymmenkunta. Aloitettuaan ammatillisen laulumatkailun Onoilan runovaraston täytyi pakosta karttua. Martta Kähmin kertoman mukaan Onoila ja Nikolai Lytsy lauloivat praasniekka-aikana monet tunnit. Kähmin tytärten mukaan Onoila oppi enimmät virret ukilta. Edelleen Onoila sai vaikutteita matkakumppaneiltaan: Esim. Iivana Shemeikka, Jehkin Iivana ja Onoila yhdensuuntaistivat laulutapojaan yhteisten esiintymismatkojensa jälkeen (Kuusi, 1949), ja Imandron-Simandron saaren Onoila omaksui Luomisrunoon Shemeikkalaisten laulusta (Härkönen, 1926). Sellaiset kumppanit kuin Konstantin Kuokka ja Elessei Valokainen sekä kanteleensoittajat Timo Lipitsä ja Iivana Lösönen lienevät olleet laulajina Onoilaa vähätaitoisempia ja opetettavan asemassa. Onoilan perinne antaa hyvän kuvan Laatokan pohjoispuolen runonlaulannasta, kuten Härkönen on huomauttanut. Hän taisi n. 20 eeppistä laulua, ja suunnilleen yhtä paljon on loitsumuistiinpanoja. Hän oli itse sanonut osanneensa määrättömän joukon satuja, mutta ne jäivät miltei tyystin muistiinpanematta. (Leea Virtanen: "Suistamo ja Korpiselkä" teoksessa (toim.) Pentti Virtaranta & al.: Karjalan laulajat, 1968.)

Muistikuvissa muistellaan Onoilaa myös näin: "Jää jälelle vain varjo, häilähtelevä kuva kookkaasta vartalosta tai pienemmästä, hintelämmästä ukkosesta, kannel kainalossa, parta huolekkaasti suittuna ja juhlaisammat puvut päällä, - sellaisena muistamme heidät..." (Muistokirjoitus/ Toukomies, Helmikuu 1925).

Iivanan elämän ehtoosta kerrotaan, että v. 1915 tai 1916 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura antoi hänelle pienen eläkkeen ja vähää ennen hänen kuolemansa Suomen valtio hieman suuremman - samalla, kun antoi ensimmäiset eläkkeensä yhteensä neljälle lauluntaitajalle. Iivana Onoila oli hiljainen mies. Vanhoilla päivillään yksinäinen, sillä vaimo kuoli jo kauvan ennen häntä ja lapset hajaantuivat. Köyhyyskin, ennen niin varakkaan talon eläjää, rupesi ahdistelemaan. (Toukomies, Helmikuu, 1925.)

Iivana Onoila kuoli 10.10.1924. Viimeiset vuotensa hän oli asunut tyttärensä Anna Nevalaisen kodissa. Suistamo saattoi runoruhtinaansa ”kolmen karsikkoon”. Avaraan tupaan saapui yönistujia toisistakin kylistä. Itkuvirsin oli saapunut suurlaulaja ”sevoittari” Matjoi Plattonen kuin runo itse runon kuoleman ääreen(…). Hänet kätkettiin Suistamon kirkolle vanhan hautausmaan multiin. Siellä Matjoi Plattonen pyysi tuonen väkeä hellin käsin ottamaan vastaan huomaansa ikivieraaksi saapuvaa(…). (Juulia Kyyrönen.)

Muistoissa kylät elävät -teoksessa muistellaan Iivana Onoilan viimeistä matkaa ja siteerataan Emil Junttoa. Iivana Onoila saatettiin haudanlepoon runokuninkaalle kuuluvalla loistokkuudella(...). "Läheni aamu yhdettätoista tuntiaan ja varhaisessa sielunmessussa jo olleet suistamolaiset alkoivat jälleen kokoontua kirkonmäelle. Kello läppäsi kolme kertaa. Hautaussaatto nähtiin ajavan kaukaa raitilla ja pian kuului hevosten juoksu ja pyörien rätinä kirkonmäen ahteessa. Ei vainajaakaan viedessä karjalainen aja hiljaa ja tämäkin saatto lasketti portille niin että kipinät iskivät kavioista. Ensimmäisenä rattailla oli nuoritettuna pitkä, spartanisen yksinkertainen musta kirstu, Iiavan Onoilan tuonenruuhi, kannellaan kömpelön sormin sidottu seppele katajista ja keltakukista. Päät paljastuivat. Taivaansinisiin ja kultapäärmeisiin kasukoihin puettuina pappi ja diakoni saapuivat ovelle vastaan(...). Molempiin päätyihin kiinnitettiin ohuet vahakynttilät, joiden valju loiste heikosti valaisi katajanoksaisella alustalla lepäävää patriarkaalista päätä. Onoila lepäsi arkussa kasvot kalpeina, mutta aivan rauhallisena(...). Otsa kuin kirkkaammaksi silennyt ja profiili kaartui yhtä ylpeästi kuin ennenkin(...). (Emil Juntto: "Suur- ja Piensarka/ Runonlaulajan viimeinen matka teoksessa (toim.) Aune Kalkkinen: Muistoissa kylät elävät, 1993.)

Onoilan haudalle laskettiin seppeleet (enin osa A.O. Väisäsen käsin) mm. seuraavilta: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Kalevala-seura, Suomen Ylioppilaskunta, Karjalainen Osakunta, Akateeminen Karjala-seura ja Suomalaisuuden Liitto. Karjalan Sivistysseuran seppeleen laski opettaja M. Patrikka, kirjailija Iivo Härkösen seppeleen toimittaja Emil Juntto. "Mukana oli myös joukko Sortavalan kansalaisia". (Toukomies, Helmikuu, 1925.)

Karjalan sivistysseura pystytti Iivana Onoilan haudalle muistopatsaan ja Alpo Sailo muovasi hänestä muotokuvan. (Juulia Kyyrönen: "Runojen Suistamo" teoksessa (toim.) Väinö Nenonen, Mikael Rajamo: Suistamo, 1955).

Lea Tajakka

Lisätietoja - More information - Больше информации:

https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/KK1166_16

https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/KK1758_8

https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/KK4878_990

https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19451228_11.29

https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19451228_51.7

https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19451228_12.22

http://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/704454?term=nuor...

http://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/722194?term=Shem...

http://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/698636?term=Karj...

http://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/872444?term=Shem... (Huhtikuussa 1906 Turun Kansallisseura kutsui Iivana Shemeikan, Iivana Onoilan ja Petri Kassusen Lönnrot-juhlan vieraileviksi tähdiksi.)

https://m.flickr.com/#/photos/gallen-kallelanmuseo/14725689604/

Tämä profiili oli Suojärvi-projektin 40. viikkoprofiili (11.09.2016-17.09.2016).