Baron Klaus Eriksson Fleming 1st Governor-General of Finland

Baron Klaus Fleming (Swedish: Clas Eriksson Fleming; 1535 in Parainen – 13 April 1597 in Pohja) was a Finnish-born member of the Swedish nobility and admiral, who played an important role in Finnish and Swedish history during the rise of Sweden as a Great Power. He was a trustee of kings John III and Sigismund Vasa.

In 1569 Fleming became a member of the Privy Council, in 1571 he was made Lord High Admiral and in 1590 Lord High Constable. As the Governor of Finland and Estonia he carried the duties of the highest authority of Finland and Estonia for the Swedish realm, next only to the king. He was a strong supporter of the legitimate king of Sweden and Poland Sigismund Vasa and therefore an enemy of Sigismund's paternal uncle, duke Charles of Sudermania, who had also laid claim to the Swedish throne.

Fleming's father – a grandson of Björn Ragvaldsson – was the Councilor of State Erik Fleming (1487–1548), also a remarkable man and King Gustav Vasa's favourite. Fleming's sons were executed in the Åbo Bloodbath of 1599.

When studying Swedish history of the time it is noteworthy to know there were many persons in similar position with the name Clas Fleming at the time. Clas Eriksson Flemming should not be confused with Claes Larsson Fleming (1592–1644), admiral and advisor to the king, or Klas Fleming (1649–1685), nobleman and politician

https://www.amazon.com/dp/B07HVC1S5Q

Heart's Dear Brothers (Admiral Baron Klaus Fleming, Book 1)

Riksråd, riksmarskalk, riddare, friherre, Lagman i Uppland.

I december 1556 utnämndes han till chef för kungens stridsförband i Finland, "Savon suksimiehet" (Savolax skidtrupp). 1560 ärvde han av sin mor Qvidja (gård i Pargas) och började sköta gården, där han levde nästan hela sitt liv. Han blev den tiden mes inflyteslerika person och kungens anförtrodda i Finland. Han var rätt egensinnig, rå och energisk till sinnelaget och det var endast få vänner som vågade närma sig honom. Han blev riddare 1561 under kund Erik XIVs kröning. Han blev friherre 1569, amiral 1587, överbefälhavare 1591 i kriget mot Ryssland, marskalk 1594. Han var Johan III:s stora gunstling och blev i strid med det svenska adelskapet. Efter kungens död 1592 uppstod det stridigheter mellan den katolska kung Sigismund (Johan III:s son) och Hertig Karl (Gustav Vasas ungsta son). Han tog part för Sigismund. En konsekvens av dessa överklassens stridigheter var bondeupproret i Österbotten, det sk klubbekriget. Han ledde 1597 klubbekrigets huvudstrider i Santavuori, där bönderna led en blodig förlust. Det berättas att en häxa från norr hade förbannat honom som hämnd.

• Titel Dom Fastebrev
• Datering 1590
• Anmärkning Datering: 10 april 1590
• Original Språk: Svenska
• Innehåll: Å lagmannen över Uppland och "all Wästernordlanden" Claes Flemings vägnar, utfärdar Per Andersson, lagmansdomhavande i Medelpad, dom över jordbyte mellan Joen Persson i Slätt och Olof Persson i Bängling på sex mål jord i Bängling och sex mål jord i Högland.
• Dokumenthistorik: Deposition från Medelpads fornhem 1948

ref: https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/H0000879_00002

• http://www.adelsvapen.com/genealogi/Fleming_nr_4#TAB_8
• https://sok.riksarkivet.se/Sbl/Presentation.aspx?id=14215
• http://runeberg.org/frfinl/0125.html

  ---

• http://www.blf.fi/artikel.php?id=526
• http://fi.wikipedia.org/wiki/Klaus_Fleming

  ---

Lähde: Martin Gardberg´n tiedosto 1556 Kustaa Vaasa määrää hänet Savon suksimiesten päälliköksi. 1560 Eerikin kruunauksessa hänet lyödään ritariksi ja nimitetään valtaneuvokseksi. 1562 Toimii vähän aikaa Pärnun käskynhaltijana. Nimitetään Etelä-Suomen laamanniksi. 1564 Taistelee tanskalaisia vastaan. Hänestä tulee vähäksi aikaa laivaston amiraali. 1569 Siirtyy Juhana III:n leiriin. Juhana korottaa Flemingin Viikin vapaaherraksi. Hän toimii sotaeverstinä Norjassa. Nimitetään valtakunnan yliamiraaliksi. 1572 Fleming toimii Eerikin vartioinnin ylivalvojana. 1573 Menee 1. marraskuuta naimisiin Ebba Stenbockin kanssa. 1574 Juhana määrää Flemingin Viipurin linnan päälliköksi. 1576 Flemingiltä otetaan Etelä-Suomen laamanninvirka pois. 1591 Saa Pohjanmaan tuomariviran. Nimitetään armeijan ylipäälliköksi sekä Suomen ja Viron ylimmäksi käskynhaltijaksi. Hänestä tulee myös valtakunnanmarski. 1592 Välit Kaarle-herttuan kanssa huononevat. 1593 Kukistaa talonpoikaiskapinan Hämeessä. Kuningas Sigismund vahvistaa ylipäällikön ja Suomen ja Viron ylikäskynhaltijan virat. 1595 Rauha Venäjän kanssa. Fleming alkaa toimia välittämättä herttuasta ja valtaneuvostosta. 1596 Nuijasota puhkeaa. 1597 Fleming kuolee. Alkaa liikkua kertomuksia siitä, kuinka pohjalainen noita oli kostoksi hänet kironnut. Lähde: Kansallinen elämäkerrasto Klaus Fleming edusti niin kutsuttua "Suitian ja Kuitian sukuhaaraa", joka saattoi kerskuaäheisillä sukuyhtyksillä kuningashuoneeseen. Lähde: "Sopeutuvat, neuvottelevat kapinalliset" Naiset toimijoina Flemingin sukupiirissä 1470-1620. Anu Lehtinen, 2007 

"Klaus Fleming (1535-1597) was a Finnish noble man. He was a trustee of the Swedish kings. In the 1590s he became the marshal and imperial admiral, i.e. the commander-in-chief of the army and the navy of Sweden-Finland, as well as governor of Finland and Estonia."

At Wikipedia you´ll find some more:

"Baron Clas Eriksson Fleming (Finnish: Klaus Fleming) (born 1535 in Parainen, Finland; died April 13, 1597 in Pohja, Finland) was a Finnish-born member of the Swedish nobility and admiral, who played an important role in Finnish and Swedish history during the rise of Sweden as a Great Power. He was a trustee of Swedish kings John III and Sigismund Vasa.

In 1569 Fleming became a member of the Privy Council, in 1571 he was made Lord High Admiral and in 1590 Lord High Constable. As the Governor of Finland and Estonia he carried the duties of the highest authority of Finland and Estonia for the Swedish realm, next only to the king of Sweden. He was a strong supporter of the legitimate king of Sweden Sigismund Vasa and for that an enemy of the duke Charles of Sudermania.

Fleming's father - a grandson of Björn Ragvaldsson - was the Councilor of State Erik Fleming (1487-1548), also a remarkable man and King Gustav Vasa's favourite.

When studying Swedish history of the time it is noteworthy to know there were many persons in similar position with the name Clas Fleming at the time. Clas Eriksson Flemming should not be mixed with Claes Larsson Fleming (1592-1644), admiral and advisor to the king, or Claes Fleming (1649-1685), nobleman and politician.

References

  1. ^ "Nordisk Familjebok - Riksamiral" (in Swedish). Nordisk Familjebok at runeberg.org. 1916. http://runeberg.org/nfcc/0167.html. Retrieved 2009-05-14. 

2. ^ Hofberg, Herman; Heurlin, Millqvist & Rubensson (1906). "Svenskt biografiskt handlexikon - Klas Fleming" (in Swedish). Svenskt biografiskt handlexikon at runeberg.org. http://runeberg.org/sbh/a0338.html. Retrieved 2009-05-14.
"Vapaaherra Klaus Fleming, (1530-luvun puoliväli, Parainen – 13. huhtikuuta 1597, Pohja), Kuitian kartanonherra, ritari, oli valtaneuvos, Suomen ja Viron käskynhaltija vuodesta 1591, yliamiraali vuodesta 1588, valtakunnanmarski vuodesta 1591 ja Viikin vapaaherra. Uransa alussa hän toimi laivastossa. Myöhemmin hän oli Juhana III:n ja kuningas Sigismundin luottomiehenä Suomen vaikutusvaltaisin mies 1500-luvun loppupuolella. On sanottu, että Fleming hallitsi Suomea käytännössä katsoen itsenäisenä sotilasdiktaattorina. Hänestä on käytetty myös nimitystä Rautamarski.

Klaus Fleming löi kapinoivat talonpoikaisjoukot nuijasodassa 1596–1597. Klaus Fleming pysyi uskollisena Sigismund-kuninkaalle Kaarle-herttuaa vastaan. Fleming oli tukenut Sigismundia alusta alkaen ja ollut mukana tämän kruunajaisissa. Siksi Sigismund oli palkinnut Flemingin. Hän antoi Flemingille johtavan aseman Suomessa, kartanoita ja laivoja.

On esitetty, että Flemingillä oli tavoite muodostaa Suomen, Ruotsin, Baltian ja Puolan unioni turvaksi Venäjää vastaan.[1][2] Toisen teorian mukaan Fleming suunnitteli Suomen erottamista Ruotsista Puolan alaiseksi ruhtinaskunnaksi. Tämän ajatuksen taustalla oli Kaarle-herttuan, Flemingin vihamiehen, nousu Ruotsissa valtaan. Sigismund ja Kaarle-herttua kävivät valtataistelua, jossa Fleming asettui laillisen kuninkaan, Sigismundin puolelle. Sigismund oli Juhana III:n poika ja tästä syystä Ruotsin, Suomen ja Puolan laillinen kuningas, Kaarle oli edesmenneen Juhanan veli. Ruotsin historiassa Kaarle-herttuaa pidetään valtakunnan yhdistäjänä, kun taas suomalaisissa tulkinnoissa törmää näkemykseen vallananastajasta.

Flemingin kuolema hänen ollessaan paluumatkalla Turkuun antoi aiheen moniin huhuihin. On väitetty, että hänet olisi myrkytetty. Talonpoikien kukistaminen nuijasodassa oli kuitenkin vienyt voimia, joten kuolema saattoi olla luonnollinenkin. Historiallisesti varmaa tietoa kuolemasta tuskin koskaan saadaan.

Kirjallisuutta

   * Renvall, Pentti: Klaus Fleming und der finnische Adel in den Anfangsphasen der Krise der neunziger Jahre des 16. Jahrhunderts. Turun yliopisto 1939, Turku.

Viitteet

  1. ↑ Eino Jutikkala, Kauko Pirinen: Suomen historia, Weilin & Göös 1981, ISBN 951-35-2608-9

2. ↑ Risto Astikainen TV-sarjassa Nuijasota
Rautamarski

13-4 tulee kuluneeksi tasavuosia Rautamarskiksi nimetyn Klaus Flemingin kuolemasta 1597. Vuonna 1591 valtakunnanmarsalkka oli nimitetty Suomen käskynhaltijaksi ja hän asettui asettui vaimonsa Ebba Stenbockin kanssa hallinnoimaan Suomea Turun linnasta käsin. 

1597 – Klaus Fleming, suomalainen marski (s. 1535). Klaus Eerikinpoika Fleming (lähteissä myös Klaes tai Klas; luultavasti 1535, Parainen – 13. huhtikuuta 1597, Pohja) oli suomalainen sotapäällikkö, vapaaherra ja valtaneuvos, joka toimi 1591–1597 Suomen ja Viron käskynhaltijana ja oli tuolloin käytännössä itsenäinen sotilasdiktaattori Suomen alueella. Klaus Fleming tittelilista on melkoinen. Hän oli vapaaherra, kartanonherra, valtaneuvos, ritari, käskynhaltija, yliamiraali ja marski. Kyseessä on yksi historiamme merkittävimmistä miehistä ja kiistattoman tärkeä hahmo Suomen muodostumisen historiassa. Flemingistä tuli Juhana kolmannen ja kuningas Sigismundin luottomies ja käytännössä Ruotsin itäisen maakunnan sotilaallinen diktaattori. Voimakkaiden mielipiteidensä ja armottomien toimintatapojensa myötä aikalaiset antoivat hänelle lempinimen Rautamarski. Valtakunnan marsalkka, Viikin (Siuntio) vapaaherra (s. n. 1535 Parainen, k. 1597 Pohja).

Klaus Fleming oli Suomen vaikutusvaltaisin mies 1500-luvulla. Hän toimi aiemmin Pärnun käskynhaltijana, laivaston amiraalina, Viipurin linnan päällikkönä sekä Suomen ja Viron ylimpänä käskynhaltijana. Fleming hallitsi Suomea Turusta kuin itsenäistä valtiota. Samaan aikaan Kaarle Herttua (myöh. Ruotsin kuningas Kaarle IX) ja Sigismund (Ruotsin ja Puolan kuningas Sigismund III Vaasa) kävivät kiivasta valtataistelua Ruotsin kuninkuudesta. Fleming tuki Sigismundia, joka avulla Flemingin tavoitteena oli saada aikaan unioni Puola-Liettuan kanssa. Lähellä oli ettei Suomi olisi eronnut koko Ruotsista ja liittynyt Puola-Liettuan ja Baltian maiden muodostamaan valtiomuodostelmaan. Klaus Fleming tunnetaan etenkin Nuijasodan (1596-97) kukistajana, joka syttyi Kaarle-herttuan rohkaistessa Pohjanmaan talonpoikia kapinaan Flemingiä vastaan. Nuijasoturit suuntasivat matkansa kohti Turkua uhaten repiä Turun linnan kappaleiksi vaikka hampain. Kapina kukistettiin verisesti, mutta samana vuonna Klaus Fleming myös kuoli paluumatkallaan Turkuun.

Claes Flemingin värikäs ja sotaisa elämä päättyi 12.-13. päivän välisenä yönä huhtikuussa 1597 pian Santavuoren taistelun jälkeen.

Ebba Stenbock käytti jämäkkänä mahtinaisena miehensä kuoleman jälkeen aatelisrouvan leskivaltaa ja johti Turun linnan puolustustaisteluja Kaarle Herttua joukkoja vastaan, mutta joutui luovuttamaan linnan 30.9.1597. Linnaa tulitettiin kolmen viikon ajan joen yli Korppolaimäeltä ja tyytymättömyyttä linnan sisällä lietsoi mm. ylioppilas Daniel Hjort.

Kaarle Herttua kuljetti Ebban ym. Turun linnaa puolustaneet aatelisrouvat Tukholmaan vangiksi Gripsholmin linnaan Mälaren järvellä. Siellä olivat aikoinaan vankeina myös Juhana-herttua ja Katariina Jagellonica, ja siellä syntyi myös heidän poikansa Sigismund. . Vuonna 1602 Kaarle Herttua palautti Claes Flemingin leskelle Ebba Stenbockille vapauden ja kaikki entiset Suitian tilukset. Tilan hoidosta vastasi vouti apunaan seitsemän renkiä, yksi paimen, kolme piikaa, seppä ja muurari. Pääasiallisesti työ tehtiin torpparien taksvärkkityönä. Torppia oli kaksikymmentä. Ebba Stenbock kuoli siellä 1614.

http://timo54.suntuubi.com/datafiles/userfiles/Image/klaus_fleming.jpg Vasta vuoden 1600 Linköpingin valtiopäivillä Sigismund pakotettiin luopumaan kruunusta, jonka jälkeen myös "lähes itsenäinen" Suomikin palasin Kaarle-herttuan, uuden Ruotsin kuninkaan hallintaan. Uuden kuninkaan piti tehdä vielä kaksi sotaretkeä Suomeen, jotta Ruotsin valta vakiintuisi Suomessa

24. helmikuuta vuonna 1600 Linköpingin valtiopäivät ilmoittivat, että Sigismund ei ollut enää Ruotsin kuningas, ja Juhana III:n kymmenvuotias poika tunnusti Kaarlen Ruotsin hallitsijaksi. Vasta vuonna 1604, kun poika virallisesti luopui perintöoikeudestaan Ruotsin kruunuun, Kaarle alkoi käyttää titteliä kuningas.

Kaarle IX:n lyhyt hallintokausi oli jatkuvaa sodankäyntiä. Vihollisuus Puolan kanssa ja Moskovan Venäjän sekasorto johtivat sotimiseen Liivinmaasta ja Inkeristä. Tanskan kanssa Ruotsi soti Lapin omistuksesta. Ruotsin kannalta sodat eivät juuri sujuneet. Sisäpolitiikassa ei tapahtunut Kaarlen kaudella merkittäviä muutoksia tai uudistuksia.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/8/8d/Karl_IX.jpg Kaarle IX kruunattiin vuonna 1607. Hän otti hallitsijanimikkeeseensa ainoana Ruotsin kuninkaista myös "suomalaisten kuninkaan" arvon. Suomeksi tuo koko titulatuura eli arvonimiluettelo kuuluu Kaarle IX:nnen 20. joulukuuta 1608 lähettämässä Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa säilytettävässä suomenkielisessä kirjeessä seuraavasti: »Me Carlei se yhdeksäs sillä nimellä, Jumalan armosta Rodzin, Göthin, Wendin, Somalaisten, Karialaisten, Lappalaisten Pohian maalla, Kainulaisten ja Wirolaisten etc. Kuningas".»

Somalaisten kansaa Suomen Turussa

13-4 2017 Simo Tuomola

*http://punainenturku.blogspot.fi/2017/04/rautamarski.html

If his mother is estimated to have been born 1490, then it seems unlikely Fleming's estimated d.o.b. of 1535 is correct. Perhaps 1520 is a better estimate.

-As Joakim his OLDER brother was definitely born 1534, 1535 would be his earliest birthdate.

He had at least three other children with unknown mothers, not mentioned here:

Gottskalk - by unknown mother; Karl b circa 1559 - 1596 Studied at Rostock Sept 1594 Filippa date unknown. Married Johan Jönsson. Visited Johan Fleming in prison, leading up to his execution 1599.

Children:

Gustaf, † 1583 at Rydboholm.

Erik, † young, buried in Parga's church (30).

Katarina, † 1649% Married 1620 n / 6 at Strömsholm, when Queen Katarina Stenbock held the wedding, with Erik Klasson Bjelke, frier, (frih. N 8). She compiled about her brother Johans fate a written story that. 1643, and the issue in the first band of Loenboms Anec dots about Swedish men.

Johan, b. 1578. Chamber King of King Sigismund in Poland, where he traveled 1597/6 (38). Followed the king to Sweden in 1598 and participated in the feudes that arose on his arrival, as well as in his hasty return to Poland, but still came to Finland in the fall for Finland for individual affairs. Stayed on his farm Qvidja in Pargas. Attended the fall of 1599 in Turku's defense against Duke Karl, after the castle

was detained and 1599 10 / n in Turku. Buried in Turku Cathedral 14 / n, where was called with all bells. - Envy.

Hebla, † 1639 V2 on Tuna in Sweden. Married 1615 23/8 in Stockholm with Peder Banér Council (frih. n: r 22), † 1644.

Margareta, buried 1599 in Stockholm's Storkyrka, Breed of 1598 from her to the brother Johan, is preserved in Sv. National Archives (27). Unmarried.

Gottskalk Klasson (f. The marriage, of unknown mother), chambermaid, abducted 1591. See Gottskalk Klasson's family.

Karl, (f. Except the marriage of unknown mother), student in Rostock 1594/9, is called in the record: Carolus Nicolai Flemingius (37); - † 1596 in Turku, buried with all bells.

Olof Klasson, (f. Except the marriage, of unknown mother). The prisoner of the Turku castle, together with half-brother Johan Fleming. By correction of Duke Charles's order 15991Ü / n, buried 12 / n in Turku cathedral. Johan Fleming, in his resignation letter to the mother, when he thought that Olof Klasson would be forgiven to life, that she wanted to declare his credentials "that they were my dear cry. Former father deceased, may not have been defeated. "(38)

Filippa Klasdotter (except for the marriage of unknown mother). Married to Johan Joens son (38). Half-brother Johan Fleming step two days before his execution to his mother and daughter she remembers Filippa and her husband, who in all ways assisted him in his captivity and promised to control his funeral. http://runeberg.org/frfinl/0126.html

Name Gottskalk Klasson Fleming adlad 19.6.15911 afreste med bud till konung Sigismund3.15931 [Departure with bid to King Sigismund3.1593/1] Death bef 20.6.1593, Puola1 Father Klas Eriksson Fleming (~1530-1597)

http://www.kolumbus.fi/hmhalonen/Taulut/ps01/ps01_416.htm

Clas Eriksson Fleming war ein schwedischer Adliger und Admiral, der während Schwedens Aufstieg zur Großmacht eine bedeutende Rolle in der schwedischen Geschichte spielte.

Fleming wurde als Sohn von Erik Joakimsson Fleming und Hebla Siggesdotter Sparre geboren und stammte aus Finnland, das damals zum Königreich Schweden gehörte, und war ein Vertrauter der schwedischen Könige Johann III. und Sigismund III. Wasa.

Schon Flemings Vater, Erik (1487–1548), hatte als schwedischer Admiral während der Grafenfehde im Dienst von König Gustav Wasa gestanden. Als Gouverneur von Finnland und Estland war Clas Eriksson Fleming nach dem König der zweitmächtigste Mann des Landes. Er war ein Unterstützer von König Sigismund und ein Gegner des Regenten Herzog Karl (später Karl IX. von Schweden).

Während des Dreikronenkriegs kämpfte er gegen die dänische Flotte unter Peder Munk und wurde 1571 zum ersten schwedischen Reichsadmiral (Riksamiral) ernannt.

In Finnland kam es unter Flemings Herrschaft zum sogenannten Keulenkrieg, einem Aufstand der Bauern. Die finnischen Bauern litten unter hohen Steuern und der Einquartierung, die sie den schwedischen Soldaten während und nach dem Krieg gewähren mussten. Herzog Karl unterstützte die aufständischen Bauern; der Aufruhr wurde jedoch von Flemings Soldaten blutig niedergeschlagen.

Einer Anekdote zufolge ließ Herzog Karl Flemings Sarg kurz vor der Bestattung öffnen, um sich zu vergewissern, dass sein Feind tatsächlich tot war.

Fleming war seit dem 1. November 1573 mit Ebba Stenbock (gest. 8. März 1614) verheiratet, einer Schwester von Königin Katharina Stenbock und Tochter des Ratsherren Gustav Olofsson (Stenbock) und dessen Frau Brita Eriksdotter (Leijonhufvud). Nach dem Tod ihres Mannes wurde Ebba Stenbock Gouverneurin von Finnland, doch ließ Herzog Karl sie kurz nach dem Keulenkrieg mit ihren Töchtern unter Hausarrest stellen. Ihr Sohn Johan Fleming wurde 1599 in Turku auf Befehl des neuen Reichsadmirals Joachim Scheel hingerichtet.

Klaus Fleming (1535-1597) fue un noble finlandés, administrador de los reyes suecos.

En 1591 Klaus Fleming fue nombrado Comandante en Jefe del ejército y la armada de Finlandia y Suecia. Se le nombró Mariscal de Campo y Almirante Imperial. Como Gobernador de Finlandia y Estonia llevaba las obligaciones de la alta autoridad de Finlandia y Estonia para el reino sueco, próximo al Rey de Suecia.

El padre de Fleming, nieto de Björn Ragvaldsson, fue el Consejero de Estado Erik Fleming (1487-1548), también un hombre notable y favorito del Rey Gustavo I de Suecia.

Klas Eriksson Fleming (ka Claes, Clas või Klaus Fleming; umbes 1530 – 13. aprill 1597) oli Rootsi ja Soome riigitegelane.

Klas Eriksson Fleming oli Rootsi kuningriigi suuradmiral alates 1588 ja marssal alates 1591. Ta oli ka Viiki vabahärra ning alates 1591 Soome ja Eestimaa asevalitseja. Temast sai kuningas Johan III, hiljem ka tema poja Sigismundi usaldusalune ja üks kindlamaid toetajaid.

Aastal 1595, kui Södermanlandi hertsog Karl alustas avalikku mässu, katoliiklasest Poola-Rootsi kuninga Sigismundi vastu, otsustas Fleming kuningale truuks jääda ning nii jagunes Rootsi riik sisuliselt kaheks: Rootsi emamaa oli Karli kontrolli all, Soome ja muud idavaldused allusid aga Flemingile ja Sigismundile. Flemingil oli ka Soome aadli toetus. Karl püüdis seda olukorda muuta, asudes toetama rahulolematuid Soome talupoegi, kes olid Vene-Rootsi sõdade tõttu juba pikki aastakümneid kannatanud. Nii mahitasid Karli poolt saadetud agitaatorid Soomes Nuiasõja, kus talupojad püüdsid Flemingit kukutada. Ent nende Turu (Åbo) vallutamise kavad ei õnnestunud ning kavaluse ja reetmise teel suutis Fleming talupoegadelt tuleneva ohu aastail 1596–1597 likvideerida.

1597. aasta aprillis Klas Eriksson Fleming suri, kuid Soome ja Eestimaa jäid siiski veel mõneks ajaks Sigismundimeelsete võimu alla.

Klaus Eerikinpoika Fleming (lähteissä myös Klaes tai Klas; luultavasti 1535 Parainen – 13. huhtikuuta 1597 Pohja) oli suomalainen sotapäällikkö, vapaaherra ja valtaneuvos, joka toimi 1591–1597 Suomen ja Viron käskynhaltijana ja oli tuolloin käytännössä itsenäinen sotilasdiktaattori Suomen alueella.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kuitia.

Flemingin urakehitys ja valta-asema perustuivat lojaalisuuteen kulloistakin Ruotsin kuningasta kohtaan. Juhana III sekä Sigismund antoivat hänelle 1590-luvulla poikkeuksellisen laajat valtaoikeudet. Niihin kuului käskynhaltijuuden ohella samanaikainen valtakunnan yliamiraalin ja valtakunnanmarskin arvo sekä ylipäällikkyys sodassa Venäjää vastaan. Puolasta käsin hallinneen kuningas Sigismundin ja valtionhoitajaksi Tukholmassa julistautuneen Kaarle-herttuan välisen valtataistelun aikana Fleming pysyi Sigismundin tukijana. Tällöin hänen käskyvallassaan ollut Suomi irtautui hetkeksi Ruotsin keskushallinnon alaisuudesta. Hieman ennen kuolemaansa Fleming myös kukisti nuijasotana tunnetun talonpoikien kansannousun, jonka keskeisenä aiheuttajana oli hänen sotilaidensa linnaleirimajoituksen aiheuttama taloudellinen rasitus talonpojille.

Jotkut 1900-luvun suomalaiset historiantutkijat tulkitsivat Flemingin olleen tietoisesti Suomen kansallisen erillisedun puolustaja. Tämä tulkinta on myös kyseenalaistettu. Fleming onkin Suomen historian kiistellyimpiä hahmoja.

Elämä

Nuoruus ja luonne

Klaus Fleming syntyi luultavasti vuonna 1535 Kuitian kartanossa Paraisilla Fleming-sukuun, joka kuului Suomen varakkaimpiin ja vaikutusvaltaisimpiin aatelissukuihin. Hänen isänsä Erik Fleming oli valtaneuvos, amiraali, Etelä-Suomen laamanni ja yksi kuningas Kustaa Vaasan tärkeimpiä liittolaisia Suomessa. Äiti Hebbla Siggentytär Sparre oli merkittävästä ruotsalaisesta aatelissuvusta. Isä kuoli jo vuonna 1548. Klaus Fleming ei saanut korkeampaa sivistystä, vaan suuntautui intohimoisesti sotilasuralle. Kustaa Vaasa vaikuttui hänen hiihtotaidostaan ja määräsi helmikuussa 1556 vain noin 20-vuotiaan Flemingin johtamaan 300 savolaisesta talonpojasta muodostettua hiihtopartiota suuressa Venäjän sodassa.

Fleming oli tunnettu karuista tavoistaan, törkeistä puheistaan ja rahvaanomaisesta käytöksestään, johon liittyi suoranainen ylhäisön tapakulttuurin halveksunta. Näistä johtuen hän sai aikanaan paljon erilaisia pilkkanimiä kansan suussa ja säätyveljiensä keskuudessa. Sotilaittensa parissa hän oli kuitenkin hyvin suosittu ja kantoi poikkeuksellisesti huolta heidän hyvinvoinnistaan. Fleming oli sotaisuutensa vuoksi huonoissa väleissä useimpien Suomen ylhäisaateliin kuuluvien sukujen kanssa ja joutui uransa loppuaikoina turvautumaan pitkälti uuden nousukasaatelin ja knaappien tukeen. Hän rikkoi välinsä varsinkin Hornien mahtisukuun, eikä ollut hyvissä väleissä myöskään oman sukunsa toisen päähaaran eli niin sanottujen Louhisaaren Flemingien kanssa. Flemingin mainitaan usein kärsineen jostain sairaudesta, jota ei kuitenkaan tunneta.

Eerik XIV:n palveluksessa

Fleming osallistui säätyvaltiopäiville Tukholmassa 1560 ja Arbogassa 1561. Hänet lyötiin ritariksi Eerik XIV:n kruunajaisten yhteydessä 29. kesäkuuta 1561 ja samana syksynä hänet nimitettiin Viroon Padisen luostarin voudiksi, minkä myötä hän osallistui käynnissä olleesseen Liivinmaan sotaan. Yhtenä sotaväen päälliköistä Fleming valvoi joukkojen kuljetusta Suomesta Tallinnaan ja oli keväällä 1562 hetken aikaa vasta vallatun Pärnun käskynhaltijana ja vuonna 1563 Paidelinnan päällikkönä. Hän sai maaliskuussa 1562 nimityksen Etelä-Suomen laamanniksi ja osallistui seuraavana vuonna Turun linnan piiritykseen kuningas Eerik XIV:n ja hänen veljensä Juhana Herttuan välienselvittelyssä. Juhanan antauduttua Fleming saattoi vangitun Juhanan kuninkaan henkilökohtaisena luottomiehenä Turusta Gripsholmin linnaan.

Seuraavana vuonna syttyi seitsenvuotinen sota Tanskaa ja Lyypekkiä vastaan. Kuningas määräsi Flemingin aluksi järjestelemään aseiden kuljetusta Tanskan vastaiselle rajalle, sitten tykistön ylipäälliköksi Bohuslänin sotaretkelle ja toukokuussa 1564 aliamiraalina Elefanten-laivan päälliköksi amiraali Jacob Baggen komentamaan laivastoon. Viimeisin aselaji oli Flemingille vieras ja seurasi epäonnistumisia. Öölannin pohjoiskärjen luona 30.–31. toukokuuta käydyn tappiollisen meritaistelun jälkeen Baggen jäätyä vangiksi Fleming määräsi laivaston rippeet vetäytymään suojaan Tukholman saaristoon. Pian hän sai itse amiraalin arvon, mutta menestys oli edelleen kehnoa ja miehistö kärsi sairauksista. Operaatioista onnistui lähinnä lyypekkiläisten kauppalaivojen kaappaus.

Tyytymätön kuningas korvasi Flemingin syyskuussa tämän serkulla Klaus Kristerinpoika Hornilla. Tämän saavutettua uutena yliamiraalina vain kahdessa viikossa Pohjois-Itämeren meriherruuden joutuivat Fleming ja muut kykenemättömyydestä syytetyt meripäälliköt joulukuussa 1565 kuninkaan lautakunnan eteen. Syyttäjänä toimi pahamaineinen Yrjänä Pietarinpoika. Lautakunnan mielestä Fleming olisi ansainnut kuolemantuomion, mutta palauttamalla Narvasta tulleista kauppalaivoista takavarikoimansa turkislastit ja maksamalla huomattavat lunnaat hän sai heinäkuussa 1566 kuninkaan armahtamaan itsensä. Flemingin ja Eerik XIV:n luottamus oli kuitenkin mennyttä ja seuraavana vuonna Fleming jäi toukokuussa 1567 pois Uppsalan valtiopäiviltä, joilla kuningas tuomitsi useita merkittäviä henkilöitä ja suoritti niin sanotut Sture-murhat.

Myöhemmin Erik XIV:n väitettiin suunnitelleen tässä yhteydessä myös Flemingistä eroon hankkiutumista. Juhanan ja Kaarle-herttuan ryhdyttyä 1568 avoimeen kapinaan Fleming pysyi aluksi lojaalina kuninkaalle ja siirtyi vasta yhtenä viimeisistä ylhäisaateliin kuuluneista herttuoiden puolelle. Eerik oli lähettänyt hänet syyskuussa pienen laivaston johdossa Mälarenille kapinallisia herttuoita vastaan, mutta hän liittyikin näihin.Tarjoamalla sotalaivansa kapinallisten käyttöön Fleming vaikutti merkittävästi kuninkaan kukistumiseen ja varmisti näin itselleen uuden hallitsijan suosion. Vallan vaihduttua hänen ensimmäinen tehtävänsä oli ottaa Tukholmassa olleilta sotajoukoilta uskollisuudenvala Juhanalle.

Juhana III:n aika

Kuninkaaksi noussut Juhana III palkitsi Flemingin kruunajaisjuhlassaan heinäkuussa 1569 antamalla hänelle valtaneuvoksen arvon ja korottamalla hänet vapaaherraksi sekä antamalla hänelle Viikin vapaaherrakunnan. Vapaaherrakuntaan kuului neljännes Siuntiosta ja Jokioisista, mihin vielä myöhemmin lisättiin lisä-alueita Siuntiosta ja Pikkalan kartano. Myös Suitian kartano kuului nyt hänen omistuksiinsa.

Luultavasti vuonna 1571 Flemingistä tuli valtakunnan yliamiraali. Hän sai aluksi tehtäväkseen toimia entisen kuningas Eerikin vanginvartijana Turun, Kastelholman ja Gripsholmin linnoissa, ja sai jopa valtuudet surmata vankinsa hätätilanteessa. Fleming pääsi vuonna 1572 eroon tästä epämiellyttävänä pitämästään tehtävästä, joskin valvoi vielä seuraavana kesänä Eerikin siirtoa Västeråsiin. Tanskaa vastaan käydyn sodan loppuvaiheessa hän johti 1570 Taalainmaalta Norjan Trøndelagiin tehtyä hävitysretkeä sekä eräitä kohtalaisen menestyksekkäitä laivasto-operaatioita Bornholmin lähellä.

Vuonna 1573 Fleming meni naimisiin kuningas Kustaa Vaasan lesken Katariina Stenbockin siskon Ebba Stenbockin kanssa, mikä liitti hänet lähemmin kuningasperheeseen. Häät pidettiin 1. marraskuuta leskikuningattaren johdolla. Pitkänä vihana tunnetun uuden sodan sytyttyä Venäjää vastaan valtakunnan itärajalla Fleming nimitettiin lokakuussa 1574 Viipurin linnan päälliköksi. Hän tosin vietti Viipurissa pääosin vain lyhyitä ajanjaksoja. Heinäkuussa 1575 Fleming, hänen sukulaisensa, sodan ylipäällikkö Herman Fleming ja Klaus Åkenpoika Tott olivat Ruotsin edustajina Siestarjoen rauhanneuvotteluissa, joissa solmittiin venäläisten kanssa kaksi vuotta kestänyt aselepo.

Vaikka Fleming pyrki aina säilyttämään lojaaliutensa kuningasta kohtaan, hän ei siekaillut kavaltaa itselleen kruunulle kuuluvia tuloja jopa sen ajan tapojen näkökulmasta poikkeuksellisen julkeasti. Vuonna 1576 kuningas Juhana asetti Henrik Klaunpoika Hornin johtaman tutkijakunnan selvittämään Suomessa tapahtuneita veronkavalluksia. Tällöin paljastui, että Fleming oli perinyt itselleen 5 000 taalarin verran luvattomia maksuja, mikä oli kaikkein suurin yksittäinen kavallus. Häneltä otettiin tämän vuoksi pois pääosan väärinkäytöksistä mahdollistanut Etelä-Suomen laamannin virka, joka annettiin Herman Flemingille.

Seuraavan kolmentoista vuoden aikana Klaus Fleming joutui tyytymään vaatimattomampiin toimiin, oli sivussa vallan ja suosion keskuksista ja jäi monien muiden aatelismiesten varjoon. Pääasiassa hän hoiti laivastoon varustamiseen liittyviä toimia ja asui pitkään Tukholmassa. Tavoitellessaan pääsyä takaisin kuninkaan suosioon Fleming päätyi vuosikymmenen kuluessa yhä useammin kiistoihin valtaneuvostossa ja etääntyi muista valtaneuvoksista.

Kun kuningas Juhanan poika ja kruununperijä Sigismund valittiin elokuussa 1587 Puolan kuninkaaksi, Ruotsin ylhäisaateli tuki hanketta, sillä se odotti valtansa lisääntyvän kun tuleva kuningas oleskelisi paljon Puolassa. Fleming sen sijaan ainoana valtaneuvoksista vastusti Sigismundin lähettämistä Puolaan. Hän joutui kuitenkin yliamiraalina saattamaan tämän uuteen valtakuntaansa.Valtaneuvoston johdolla laadittiin tulevan unionivaltion hallintoa määritelleet niin sanotut Kalmarin statuutit, jotka olisivat taanneet ylhäisaatelin vallan - Flemingillä ei tiettävästi ollut mitään osuutta niiden laatimisessa.

Kuningas Juhana alkoi katua Sigismundin järjestämistä Puolan kuninkaaksi ja tavatessaan poikansa Tallinnassa 1589 käydyissä neuvotteluissa yritti saada hankkeen perutuksi. Valtaneuvosto ja kuninkaan seurueen aateliset vastustivat tätä jyrkästi, sillä se olisi aiheuttanut välirikon Puolan kanssa – poikkeuksena kuitenkin Fleming, joka ainoana tuki kuninkaan suunnitelmaa. Juhana joutui perääntymään ajatuksestaan, mutta muuhun aatelistoon pettyneenä hän kohotti Flemingin takaisin suosioonsa. Tämä oli mahdollisesti ollutkin Flemingin ainoa tavoite hänen asettuessaan muita valtaneuvoksia vastaan.

Suomen käskynhaltijaksi

Fleming sai suosionosoituksena 1590 ensin valtakunnanmarskin arvon, hyvätuloisen Pohjanmaan tuomarinviran sekä Uplannin ja Norlannin laamannin viran, joka oli paljon merkittävämpi kuin hänen aiempi asemansa Etelä-Suomen laamannina. Seuraavana vuonna hän sai Suomen ja Viron käskynhaltijuuden sekä ylipäällikkyyden edelleen jatkuvassa sodassa Venäjää vastaan. Kahta ylintä sotilasvirkaa – amiraali ja marski – ei kertaakaan aiemmin ollut annettu yhtä aikaa samalle henkilölle. Ruotsalaisten säätyveljiensä tavoin kuningasta vastaan "kapinoinut" Suomen aateli pakotettiin virkojen menetyksen uhalla paitsi esittämään anteeksipyyntöjä Juhanalle, myös alistumaan Flemingin käskyvaltaan. Fleming sai myös toimia syyttäjänä ja oikeuden puheenjohtajana 1590–1591 käydyssä oikeudenkäynnissä Karl Henrikinpoika Hornia ja hänen veljiään vastaan, joita syytettiin liian varovaisesta sodankäynnistä Inkerinmaalla.

Flemingistä tuli yksi valtakunnan mahtimiehiä ja hänen tulonsa kasvoivat useiden virkojen ja läänitysten ansiosta poikkeuksellisen suuriksi. Pelkästään ylipäällikkyydestä hän sai palkkaa 500 taalaria kuukaudessa, minkä lisäksi hän keräsi tuloja viidestä kartanostaan ja 512 talonpoikaistilalta Suomessa sekä vielä lisää Ruotsista ja Virosta. Heikki Ylikankaan mukaan Fleming oli 1590-luvulla suhteellisesti katsottuna Suomen historian rikkaimpia ihmisiä.

Juhana III:n kuoltua marraskuussa 1592 syntyi nopeasti valtakamppailu Puolassa asuvan kruununperijä Sigismundin ja Ruotsissa valtaansa kasvattaneen Juhanan nuoremman veljen eli Kaarle-herttuan välille. Muusta valtaneuvostosta poiketen Fleming asettui Sigismundin puolelle ja vaati tälle lojaalisuutta tammikuussa 1593 avoimella kirjeellä myös laamannikuntansa asukkailta. Luottamuksensa Flemingiin menettänyt Kaarle-herttua antoi Suomen ja Viron siviili- ja sotilasviranomaisille määräyksen olla noudattamatta tämän käskyjä. Suomessa sillä ei ollut vaikutusta, sillä määräyksen saapuessa Sigismund oli jo ehtinyt toukokuussa 1593 vahvistaa Flemingin aseman ja sotajoukot pysyivät hänelle uskollisina. Sen sijaan Kaarlen määräystä noudatettiin Virossa, jossa Flemingiä oli karsastettu jo hyvän aikaa.

Fleming toi Sigismundin kesällä 1593 laivastollaan Danzigista Ruotsiin. Puolalaisen Sigismundin roomalaiskatolisuudesta huolestuneena Uppsalassa kokoontunut sääty- ja kirkolliskokous oli saman vuoden maaliskuussa hyväksynyt päätöksen, jolla pyrittiin varmistamaan luterilaisuuden säilyminen Ruotsin uskontona. Päätöksen tunnustaminen asetettiin ehdoksi sille, että säädyt hyväksyisivät Sigismundin kuninkaaksi. Fleming rikkoi säätyjen yhteisen rintaman ja ilmoitti Sigismundille Uppsalan päätöksen olevan laiton, "mokoma vasikannahka". Sigismund suostui kuitenkin antamaan vakuutuksen Ruotsin uskonnon säilyttämisestä ennallaan, ja Flemingkin peräytyi tällöin kannastaan. Hän sai kantaa valtakunnan miekkaa uuden hallitsijan kruunajaisissa syksyllä 1594. Sigismund vahvisti muodollisesti Flemingillä jo käytännössä olleen aseman Suomen käskynhaltijana, minkä jälkeen Fleming saattoi hänet takaisin Puolaan ja palasi sitten itse Suomeen.

Valtataistelun kärjistyminen

Venäjän sodan ylipäällikkönä Fleming oli 1591 määrännyt suoritettavaksi suurhyökkäyksen, joka muuttui aina Novgorodin lähiseudulle saakka ulottuneeksi hävitysretkeksi. Seuraavana vuonna suunniteltu uusi hyökkäys kuitenkin kuihtui ja tammikuussa 1593 sovittiin venäläisten kanssa välirauha, minkä johdosta Fleming sijoitti joukkonsa raskaaseen linnaleiriin Suomen ja Viron talonpoikien elätettäviksi. Sota päättyi toukokuussa 1595 solmittuun Ruotsille edulliseen Täyssinän rauhansopimukseen, mutta sodassa vallattu Käkisalmen linna päätettiin vielä pitää panttina lopullista rajankäyntiä odoteltaessa. Tähän ja itärajan epävarmaan tilanteeseen vedoten Fleming piti joukkonsa edelleen linnaleirissä, mitä talonpoikien oli vaikea ymmärtää. Todellinen syy joukkojen pitämiseen valmiustilassa oli Flemingin oman aseman varmistaminen ja niiden käyttökelpoisuus sisäpolitiikassa.

Ruotsissa Kaarle-herttua alkoi nopeasti tulkita Sigismundin hallitsijanvakuutusta omaksi edukseen ja järjesti valtaneuvoston tukemana lokakuussa 1595 Söderköpingissä valtiopäivät, jotka päättivät, että kuninkaan määräykset tulisivat voimaan vasta valtaneuvoston hyväksyminä. Flemingin vastustuksesta johtuen näille valtiopäiville ei juuri osallistunut suomalaisia, joten Suomeen lähetettiin Kaarle Henrikinpoika Hornin johtama valtuuskunta hankkimaan myös suomalaisilta vahvistus Söderköpingin päätöksille. Fleming kutsui Suomen aatelismiehet koolle Turkuun tammikuussa 1596 ja ilmoitti vastustavansa päätösten hyväksymistä. Osa Suomen aatelista oli varovaisemmalla kannalla ja haki kompromissia, mutta kuninkaan ehdottoman kielteinen kanta Söderköpingin päätöksiin pakotti heidätkin valitsemaan Sigismundin puolen.

Flemingin käytännössä sotilasdiktaattorina johtama Suomi oli irtisanoutumassa Ruotsissa tehdyistä päätöksistä Sigismundin ja Kaarle-herttuan välisen sisällissodan lähetessä, mikä merkitsi sodan uhkaa myös Kaarlen ja Flemingin välillä. Kaarle-herttuan myöhemmät yritykset saada tukea Suomessa olleilta sotajoukoilta Flemingiä vastaan eivät saaneet mitään vastakaikua.

Kaarle-herttua julisti lopulta itsensä Ruotsin valtionhoitajaksi ja vastustajansa kapinallisiksi, minkä Arbogan valtiopäivät hyväksyivät vuonna 1597. Jälkimmäinen julistus oli tähdätty Flemingiä vastaan. Hänen lähipiirinsä ja puolisonsa olivat jo huolissaan, sillä Kaarlen joukot olivat selvästi vahvemmat.

Nuijasota

Ennen kuin avoin sota ehti syttyä Flemingin ja Kaarlen välille, joutui Fleming kukistamaan Pohjanmaalla, Keski-Suomessa ja Savossa nousseen talonpoikien kapinan, joka tunnetaan nuijasotana. Vuosia jatkuneen linnaleirirasituksen katkeroittamat talonpojat näkivät Flemingin olevan syypää kärsimyksiinsä.

Pohjalaisten talonpoikien lähetystö oli käynyt Söderköpingin valtiopäivillä tapaamassa Kaarle-herttuaa, joka oli antanut ymmärtää syrjäyttävänsä Flemingin ja lopettavansa linnaleirin. Talonpojat – joiden johtoon asettui ilmajokelainen ratsutilallinen Jaakko Ilkka – karkottivat kruunun huovit tammikuussa 1596 Mustasaaresta, mutta hajaantuivat nopeasti Flemingin lähettämän sotaväenosaston lähestyessä. Ilkka vietiin vankina Turun linnaan. Tämän jälkeen Kaarle yllytti talonpoikia jatkamaan kapinointia tavoitteenaan aiheuttaa harmeja Flemingille ennen lopullista yhteenottoa. Kaarlen propagandalle altteimmat Pohjanmaan talonpojat uskoivat hänen lupauksiinsa sotilaallisesta tuesta ja aloittivat marraskuussa entistä mittavamman kansannousun, jonka johtoon Turun linnasta paennut Jaakko Ilkka asettui.

Fleming pystyi vastaamaan kapinaan tehokkaasti, sillä sisällissotaa odottaen hän oli pitänyt joukkonsa koossa ja valmiina. Ensin Akseli Kurjen joukot löivät Pentti Poutun johtaman pienemmän nuijamiesjoukon Satakunnassa Ulvilan taistelussa. Ilkan johtaman 2500-miehisen kapinallisten pääjoukon edetessä Pohjanmaalta kohti eteläistä Suomea Fleming lähti heitä vastaan mukanaan 3 000 miestä. Joukot kohtasivat Nokian taistelussa joulukuun lopussa, jossa Fleming ensin peloteltuaan nuijamiehiä tykinlaukauksilla sai näiden joukot hajoamaan lupaamalla rivimiehille vapaan poispääsyn, jos johtajat luovutettaisiin. Lopulta Flemingin huovit surmasivat avuttomasti pakenevia vastapuolen jalkamiehiä. Kuukautta myöhemmin joukkoa johtaneet kapinapäälliköt – Ilkka mukaan luettuna – saatiin kiinni Pohjanmaalla ja teloitettiin. Myös Nyystölän ja Suur-Savon taisteluissa Flemingin alaiset joukot saivat viekkaudella nuijamiehet ensin antautumaan ja sitten surmasivat heidät. Pohjanmaalta nousi tämän jälkeen vielä toinen kapina-aalto, mutta lopulta ratkaisevassa Santavuoren taistelussa 24. helmikuuta 1597 Flemingin henkilökohtaisesti johtama 1 500 huovin joukko löi 3 000–4 000 nuijamiehen joukon.

Kuolema

Voittonsa jälkeen Flemingillä ei kuitenkaan ollut aikaa eikä rohkeutta laajoihin joukkoteloituksiin, sillä pääkoitos Kaarlea vastaan odotti yhä ja hänen oma asiansa oli parhaillaan esillä Arbogan valtiopäivillä. Hän kiirehti takaisin Turkuun, mutta varustaessaan laivastoaan Pikkalassa hän yllättäen sairastui pahasti. Luvattuaan tavata vaimonsa Perniön kuninkaankartanossa Fleming lähti sairaana matkaan, mutta joutui heikon kunnon vuoksi pysähtymään Pohjan pitäjän kirkon tienoilla, jossa kuoli huhtikuun 12. ja 13. päivän välisenä yönä. Äkillinen kuolema aiheutti monia huhuja ja yliluonnollisia selityksiä – vastustajien mukaan kyseessä oli Jumalan kosto. On väitetty myös, että hänet olisi myrkytetty Kaarle-herttuan käskystä.

Flemingin ruumis kuljetettiin Turun linnan kappeliin ja edelleen Paraisten kirkolle haudattavaksi sukuhautaan. Flemingin leski Ebba Stenbockin suosituksesta kuningas Sigismund nimitti hänen seuraajakseen Arvid Stålarmin, joka jatkoi edeltäjänsä politiikkaa. Kaarle-herttuan joukot nousivat maihin Suomessa syyskuun alussa ja saivat nopeasti Turun linnan antautumaan. Miehensä muistoa puolustanut ja tämän työtä jatkanut Ebba Stenbock vietiin vangittuna Tukholmaan. Sota Kaarlen ja Sigismundin välillä jatkui vielä yli kaksi vuotta. Turun linnan antauduttua toistamiseen Kaarlelle 1599 hän teloitutti Turun verilöylyssä sen puolustajat, joiden joukossa olivat Flemingin ainoat aikuisiksi eläneet pojat, Johan Fleming sekä aviottomana syntynyt Olof Klaunpoika. Siihen katkesi Kuitian Flemingien sukuhaara. Ebba Stenbock vapautettiin myöhemmin ja hän sai 1602 takaisin puolet miehensä perintötiloista ja 1608 loputkin. Kaksi heidän tytärtään avioitui myöhemmin varakkaisiin mahtisukuihin.

Oppineena tunnettu Daniel Hjort asui jonkin aikaa Flemingin luona, luultavasti tämän sihteerinä tai kotiopettajana, mahdollisesti Kuitian kartanossa.

Tulkintoja

Flemingin asettuminen Suomen sotilasdiktaattorina uhmaamaan Ruotsissa tehtyjä päätöksiä on varsinkin Suomen itsenäisyyden ajan historiankirjoituksessa nähty usein Suomen erityisaseman ilmauksena. Tosiasiassa Kaarle-herttuan vastaisia ryhmittymiä vaikutti muuallakin valtakunnassa. Suomen poikkeuksellinen erillisasema 1590-luvulla oli lähinnä seuraus Flemingin poikkeuksellisen suurista valtaoikeuksista, jotka Sigismund oli antanut hänelle turvatakseen hänen uskollisuutensa. Historiantutkija Pentti Renvall esitti 1939 julkaistussa väitöskirjassaan kuuluisan hypoteesin, että Flemingin päämotiivi olisi ollut Suomen turvallisuuspoliittisten erillisetujen puolustaminen ja että hän olisi asettunut Sigismundin puolelle, koska valtiounioni Puolan kanssa edisti Suomen itärajan turvaamista Venäjää vastaan. On myös esitetty, että Flemingillä oli tavoite muodostaa Suomen, Ruotsin, Baltian ja Puolan unioni turvaksi Venäjää vastaan. Näin Flemingistä rakentui kuva kansallista etua puolustaneena viisaana valtiomiehenä.

Muun muassa Heikki Ylikangas on kuitenkin kyseenalaistanut tulkinnan, että Flemingin toimintaa olisi leimannut jokin aatteellinen linja. Hänet on nykytutkimuksessa nähty pikemminkin kuninkaan suosiota tavoittelevana karrieristina, sillä esimerkiksi Tallinnan neuvotteluissa 1589 hän oli valmis rikkomaan Ruotsin ja Puolan unionin vain päästäkseen takaisin kuningas Juhanan suosioon. Esimerkiksi Viron aateli esiintyi noihin aikoihin selvästi vahvemmin omien kansallisten intressiensä puolustajana kuin Fleming suomalaisten. On jopa väitetty Flemingin aikoneen irrottaa Suomen ja Viron Ruotsista ja yhdistää ne Puolaan, mutta tästä ei ole mitään todisteita.

Klaus Fleming kulttuurissa

Flemingin ruumis esiintyy Albert Edelfeltin vuonna 1878 maalaamassa kuuluisassa historiamaalauksessa Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista. Maalauksen aiheena on Zachris Topeliuksen vuonna 1875 julkaistuun Maamme kirjaan sisältyvä tunnettu tarina: Vallattuaan Turun linnan syyskuussa 1597 Kaarle on avauttanut Flemingin arkun linnan kappelissa varmistaakseen tämän kuolleen. Hän vetää vainajaa parrasta ja lausuu ”Jos nyt eläisit, ei pääsi olisi kovin lujassa”, mihin leski Ebba Stenbock vastaa ”Jos minun autuas herravainajani eläisi, ei Teidän armonne olisi koskaan päässyt tänne sisälle.”

Flemingiin viitataan myös Kaarlo Kramsun 1877 julkaisemassa Jaakko Ilkasta kertovassa tunnetussa runossa Ilkka, jossa Flemingin valtakauden sanotaan olleen "itkun aikaa" Suomen kansalle.

Клас Эрикссон Флеминг (Klaus Eriksson Fleming; ок. 1535, Паргас — апрель 1597, Похья) — военный и государственный деятель Швеции.

Биография

Был сыном шведского государственного деятеля, адмирала Эрика Флеминга (1487—1548) и Хеблы Сиггесдоттер Спарре.

Во время войны с датчанами он в 1564 году был произведён в адмиралы флота, однако не проявил особых флотоводческих талантов. Четыре года спустя, когда герцоги Юхан и Карл приблизились к столице, намереваясь свергнуть с престола Эрика XIV, король направил его вместе с Сивардом Крузе для прикрытия Стокгольма со стороны Меларена, однако они перешли на сторону мятежников. За это предательство Флеминг впоследствии получил пост члена риксрода, а также баронский титул (1569) и должность лагмана южной Финляндии.

В 1588 году Юхан III назначил его риксадмиралом, а в 1590 году сделал его лагманом Упланда и Норрланда.

В ходе русско-шведской войны 1590—1595 годов он исполнял обязанности главнокомандующего шведскими войсками. Затем его карьера развивалась столь же успешно — он был назначен губернатором Финляндии (1591) и риксмарском (1594).

После смерти Юхана III Флеминг стал горячим сторонником Сигизмунда III и активно противодействовал планам герцога Карла Сёдерманландского. Когда тот настроил финнов против Сигизмунда, после чего разгорелось восстание, известное в шведской истории как «дубинная война» (1596—1597), то гнев восставших обратился главным образом против губернатора. Флеминг жестоко подавил выступление, утопив множество крестьян в озёрах, руководитель восстания, Яакко Иллка, был четвертован.

Финляндия оставалась под контролем Сигизмунда вплоть до скоропостижной смерти Флеминга, которая случилась 12 или 13 апреля 1597 года во время его поездки в Похью. Неожиданная кончина губернатора породила слухи, что он был отравлен герцогом Карлом или же что его убили заколдованной пулей обозлённые финны.

Семья

С 1573 года был женат на Эббе Стенбок, приходившейся сестрой третьей супруге короля Густава Васы. Их сын Юхан (р. 1578) был по приказу герцога Карла казнён в Або в 1599 году.

Klas Fleming var en svensk friherre, riksråd, riksamiral, riksmarsk och lagman i Uppland.